| Tatuointi |

19 heinäkuuta 2014

Edellisessä postauksessa vinkkasin eräästä synttärilahjasta, josta lupasin kertoa myöhemmin ja otsikko paljastaakin mikä se on. Mä oon aina ihaillut tatuointeja ja jo aikaa sitten päätin sellaisen itselleni hankkia. Vuoden verran mulla on ollut ihan järkyttävä tatuointikuume ja jossain vaiheessa sitten päätin, että käyn sen ottamassa itselleni 18-vuotis synttärilahjaksi. Käytiin Tonin kanssa ottamassa molemmille tatuoinnit  torstaina Kokkolassa Iguana Tattoossa. On kyllä ihanaa kun Tonikin on pitkään tatskaa halunnut ja nyt saatiin sitten yhdessä ne molemmille ottaa.  Suosittelen kyllä tuota liikettä kaikille, tatuoijalla on 20-vuoden kokemus ja hän on todella taitava, mutta hinnat on silti hyvin kohtuulliset. Mun tatuointi maksoi 50 €. Ranne on todella herkkä paikka tatuoinnille ja voin sanoa, että kyllä tuo sattui, niinkuin arvata saattaa. Sen kuitenkin kesti ihan hyvin ja enkä voisi olla kuvaan enää tyytyväisempi. 

Mun mielestä tatuoinnissa on tärkeintä se, että se merkitsee sulle jotain niin suurta, että vielä vuosien päästä sitä katsoessasi se kertoo sinulle jostakin. Mulle on ollut kokoajan selvää, että kun ekan tatuoinnin otan, sen tulee jotenkin kuvastaa mun anoreksia,-ja masennustaistelua. Mä haluan, että joku päivä mä voin katsoa tuota tatuointia ja olla onnellinen siitä, että sairaudet on taakse jäänyttä elämää. Tai vaikka olisi hankalaa, se auttaa mua jaksamaan eteenpäin kun muistan, mistä olen jo selvinnyt. 

Vuosi sitten kun mä olin osastolla sen puoli vuotta anoreksian ja masennuksen takia, mulla oli yksi kappale, jota kuuntelin päivittäin silloin kun mulla oli nenämahaletku ja sydänoireet ym. oli pahimmillaan. Voit kuunnella sen tästä.

Indica - Nuorallatanssija

Tarinat on vain sanoja tuulessa
Lohdutus lopun aamuna
Jokainen yksinäisyytensä 
voi poistaa sanan valolla
Sä kerroit tarun linnusta 
jol' on sydämellään koko maailma
Se nostaa heikot siivilleen 
ja kantaa ylös kirkkauteen 
Ei selässänsä pelätä tarvitse 
sillä siivillä 
se kyllä kantaa varoen
ja kotiin vie 

Täällä henget tanssivat partaterän päällä 
kukaan ei luvata voi huomista 
toivon, jokainen kunpa vielä täällä hetken olla vois

Minulta pyysit anteeksi 
Sun valheelliset satusi
Näit ettei voinut lohduttaa 
lintusi surun murtamaa
Sillä mä pelkään siipiä 
En tahdo vielä lähteä
vaikka se kantais varoen 
ja kotiin vie

Minä niin kuin tanssija nuorallani kuljen 
silmät pelkoni eessä suljen 
Uskon tarinaan tuonpuoleiseen 
enkä maahan yksin jää
en maahan jää

Nyt olen nähnyt kyyhkyni 
se saapui eilen uniini
ja tunsin rauhan rakkauden
Siipiä enää pelkää en
Voin huoletonna lentää vaan 
luottaa mun sielun kantajaan
Se kyllä kulkee varoen
ja kotiin vie

Mä olin tuolloin todella itsetuhoinen ja olin jo oikeastaan päättänyt tappaa itseni. Mä kuuntelin tuota kappaletta ajatellen, että kun mä tapan itseni, tuo laulussa oleva lintu vie mut taivaaseen, sitten kun mä oon kuollut. "Se nostaa heikot siivilleen ja kantaa ylös kirkkauteen. Ei selässänsä pelätä tarvitse, sillä siivillä se kyllä kantaa varoen ja kotiin vie." Näiden ajatusten keskellä, mulla oli kuitenkin pieni toivonkipinä jossain syvällä minussa, ja se puoli minusta pelkäsi mun suurta halua kuolla. "Näit ettei voinut lohduttaa, lintusi surun murtamaa. Sillä mä pelkään siipiä, en tahdo vielä lähteä, vaikka se kantais varoen ja kotiin vie." Tästä pelosta huolimatta, päällimmäisenä oli kuitenkin valtava uupumus sairauteen ja halu päästä pois keinolla millä hyvänsä tuosta anoreksiahelvetistä. "Nyt olen nähnyt kyyhkyni, se saapui eilen uniini ja tunsin rauhan, rakkauden. Siipiä enää pelkää en, voin huoletonna lentää vaan, luottaa mun sielunkantajaan. Se kyllä kulkee varoen ja kotiin vie." 

Mä kuitenkin aloin pikkuhiljaa toipumaan ja pääsin pois osastolta. Vaikka edelleen on välillä tosi hankalaa, oon mennyt tosi paljon eteenpäin mun toipumisen kanssa. Mun ranteeseen tatuoitu lintu, on lintu tuosta laulusta ja joka kerta kun mä katson sitä, mä muistan, ettei mun tarvinnut nousta sen selkään, tappaa itseäni. Mä halusin sen nimenomaan vasempaan käteen, jossa mulla on viiltelyarpia. Mun mielestä mun käsi on ruma ja välillä mua hävettää noi arvet tosi paljon, vaikka oonkin ne toisaalta hyväksynyt. Toi tatuointi muistuttaa, että rumasta voi tulla kaunista, arpien keskellä on nyt sievä lintu, joka kertoo tarinaa. 

Mitä tykkäätte mun tatuoinnista?
Ootko sä ajatellut joskus ottaa sellaisen?

12 kommenttia:

  1. rakastan tatuointeja joilla on tarkoitus, tykkään ajatella minkä takia joku on ottanut juuri sellaisen tatuoinnin (: tuo sinun tatuointi on hyvin kaunis ja sillä on tarkoitus ja oon tosi ylpee kun uskallat jakaa sitä tarkoitusta meijän kanssa!♥ oot tosi vahva ja ihannoin sua tooosi paljon!♥ (: itsekkin rakastan tatuointeja ja todellakin aijon isompana sellaisen ottaa :)

    VastaaPoista
  2. Tykkään tatuointisi yksinkertaisuudesta. <:
    Itte oon juuri säästämässä rahaa ensimmäistä tatuointia varten, mutta kuvasta ei ole vielä varmaa tietoa. :--)

    VastaaPoista
  3. mun mielestä kans tatuoinnilla pitää olla tarina, mitä muistaa vuosia myöhemmin! tulin nyt ensimmäistä kertaa sun blogiisi, elämäsi on ollut ilmiselvästi rankkaa mutta loistavaa että olet selvinnyt siitä kaikesta mitä vaikeaa sulla on ollut♥ toivotaan että toivut vielä paremmaksi:) älä häpeä viiltelyjälkiäsi! kyllä sen ymmärtää oikeasti kun ollut vaikeaa ja on ollut osastollakin sen takia.. :( toivotaan että elämäsi pysyy nyt parempana ja onnellisempana♥ ja tosi kivan näköne sun tatuointisi :* pidä pääsi ylhäällä ettei prinsessan diarasi tipu ♥

    VastaaPoista
  4. Ihan mieletön tatuointi, kun luin tätä postausta, kylmä väreet vaan vilisi. Toi tatuoinnin tarkotus oli tosi koskettava!

    VastaaPoista
  5. Kokeilen uudestaan, kirjoitin äsken hirvittävän pitkän romaanin mutta blogger ei tietenkään pysynyt mun mukana.

    Voi miten ihana tatuointi, sopii sulle tosi hyvin :)
    Ja ihanaa että sillä on tuollainen merkitys (en löydä parempiakaan sanoja..) Siis tarkoitan juuri sitä, että kun katsot tatuointia niin muistat mitä olet käynyt läpi ja selvisit voittajana :)

    Mulla itselläni on oikeassa kädessä risti, jonka otin toukokuussa. Toisaalta olen siihen tyytyväinen mutta toisaalta en, koska se on oikeasti aika huonosti tehty, mutta hyvä että sulla oli kokenut tatuoija!
    Käyn kyllä vahvistamassa tuon ristin uudestaan ja muitakin tatuointeja on suunnitelmissa ottaa kunhan sana aikaiseksi.

    http://onnetonpunapaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Tykkään kans tatuoinneista joilla on tarina ja varsinkin jos ne on hyvin tehty. Muuten mulla on aivan sama onko se tatuointi tehty jonkun tarinan perusteella, vai sen perusteella kun "Se oli vaan niin kiva." Mulla on mielessä muutamia tatuointeja joille ei oo mitään merkitystä tai tarinaa, koska se ei oo mun mielestä pakollista.

    mutanttimarsu.blogspot.fi

    VastaaPoista
  7. Ihana tatuointi ja todella upea merkitys taustalla! :) Olen kanssasi samaa mieltä, että tatuoinneilla pitäisi aina olla merkitys jotta niihin ei kyllästy. Vaikka tiedänkin ihmisiä, jotka ovat ottaneet leimoja ajatuksella ''no ois ihan kiva'' ja silti tykänneet niistä, niin itse en menisi kuvaa sellaisin perustein ottamaan :)

    Itseltäni löytyy myös yksi tatuointi ja otinpa sen myös itselleni 18v lahjaksi! :D tällainen kuva koristaa lapaluutani: https://scontent-b-mad.xx.fbcdn.net/hphotos-xpa1/t1.0-9/p417x417/12727_737567649595270_329597901_n.jpg
    Kuvalla on myös itselleni todella iso merkitys: linnut ovat perheenjäseniäni ja puu kuvastaa elämän pysyvyyttä - vaikka asiat olisivat miten mullin mallin niin aina löytyy joku tukipilari josta ottaa kiinni ja mennä taas eteenpäin. Itseäni myös miellyttävät tällaiset yksiväriset ja yksinkertaiset kuvat ja siispä tuota omaakin pitää jatkuvasti käydä peilin kautta ihailemassa :)

    VastaaPoista
  8. Tosi upea :) Mun mielestä tatuoinneilla tulee aina olla joku merkitys - mulla on myös lintuaiheinen tatuointi ja kohta tuleekin jo seuraava, tosin tekstin muodossa tällä kertaa!

    - Minna / Back to the Milky Way

    VastaaPoista
  9. Yritän validoida tatuointeihin liittyvää palveluideaa. Arvostaisin sinun ja lukijoiden mielipidettä. Voisitteko käyttää muutaman minuutin ajastastanne ja vilkaista sivua:www.inkpink.me. Sieltä löytyy myös pari kyselyä (linkit) tatuoinneista kiinnostuneille ja tatuoijille. Arvostaisin todella paljon jos voisitte vastata. Kiitos!

    Ystävällisin terveisin,

    Jarl-Erik Malmström
    j.e.malmstrom@gmail.com
    @J_E_Malmstrom
    +358408259889

    VastaaPoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan