Lovely Sunday

Mun viikonloput on menneet koko syksyn samalla kaavalla. Perjantaina lähden Alahärmään perhettäni moikkaamaan ja Toni menee omaan lapsuudenkotiinsa. Sunnuntaina sitten palataan takaisin tänne Seinäjoelle. Tämä viikonloppu ei ollut poikkeus vaan hetki sitten tulin kotiin perheeni luota, Toni tulee tänne myöhemmin illalla. Perjantaina on aivan ihanaa lähteä perheen luo ja viikonloput heidän kanssaan ovat tosi mukavia, mutta kyllä silti vaan sunnuntaina tuntuu niin hyvältä palata tänne Seinäjoelle omaan kotiin. 

Näistä sunnuntai-iltapäivistä on muodostunut mulle sellaista omaa aikaa, jolloin saan rentoutua itsekseni ja pikkuhiljaa valmistautua alkavaan viikkoon. Heti kotiin palattuani käperryin sohvannurkkaan viltin alle katsomaan perjantaina väliin jäänyttä Vain elämää-jaksoa, ai että mä rakastan sitä ohjelmaa! Oon musikaalinen ihminen ja etenkin laulujen sanoitukset ja niiden sanoman tulkitseminen kiinnostaa mua tosi paljon. Mä oon hyvin herkkä ihminen ja herkistyn aina kun kuulen kaunista musiikkia, ja kun tuota ohjelmaa alan katsomaan saan siihen aina varata viereen paketillisen nenäliinoja. Tämä jakso oli erityisen koskettava. Eikä se ole ollenkaan huono juttu, jokaisen jakson jälkeen mulla on jotenkin tosi kevyt ja rauhallinen olo, kyyneleet jotka ohjelmaa katsoessa vierii, ovat jotenkin puhdistavia ja voimaannuttavia. 

Huomenna mulla alkaa työssäoppiminen Torikeskuksen sisustusliike Sapirassa, ja mä oon siitä tosi innoissani! Mä oon aina ihastellut kyseisen liikkeen kauneutta ja ystävällistä henkilökuntaa, tuntuu niin hyvältä että pääsen hetkeksi olemaan osa sitä. Jos satut Sapirassa vierailemaan niin voit mut siellä jatkossa tavata. Kun olen saanut tämän tekstin valmiiksi ajattelin mennä rentouttavaan suihkuun ja saunaan oikein pitkän kaavan kautta. On kyllä niin luksusta kun meidän asunnossa on ikioma sauna. Hiuksille teen öljyhoidon ja laitan kasvonaamion, myöhemmin illalla voisin vielä lakata kynnet ja muotoilla kulmakarvat. Tänään menen kyllä aikaisin nukkumaan, että jaksan sitten aamulla virkeänä aloittaa työssaoppimisen!

Mitä teidän sunnuntaihin on kuulunut?


10 kommenttia:

  1. Itse olin kaverin mukana koulukisoissa auttelemassa ja kuvaamassa, koko viikonloppu meni kisoissa niin nyt on aika vetämätön olo. Pitäis siivota, muokkailla kuvia ja postailla.. Mutta kummasti tää koneella muutenvaan istuminen on niin kamalan mukavaa ettei tuosta siivoamisestakaan mitään tule :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kivalta! (: Hahah joo koneella istuminen voittaa siivouksen kyllä 6-0! :D

      Poista
  2. Ihana postaus! Tää inspiroi muakin rustailemaan ihan vain kuulumisia. Ja hei hauskaa työssäoppimisaikaa! Se on opintojen ihaninta aikaa! :)

    VastaaPoista
  3. Eksyin pitkästä aikaa sun blogiin ja täytyy sanoa että huhhuh! Oot muuttunu aika paljon siitä, ku viimeksi täällä kävin. Tykkään sun uudesta tyylistä :)

    Mun sunnuntai ja koko vklp on menny vaan kotona chillaillessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon tietoisesti hakenut muutosta niin mun omaan kuin bloginkin ulkonäköön! :) Kiva kuulla että uusikin tyyli miellyttää! :)

      Poista
  4. mun oli tarkotus tehdä äitin kanssa pihahommia ja nähä kaveria, mutta ...
    aamulla heräsin puol kymmenen ja painuin heti tekemään puuroa, söin sen piiitkän kaavan mukaan ja sen jälkeen lähdinkin maastoon vuokrahevosen kanssa. kun tulin kotiin oli mun ihana kaukana asuva setä tullut meille kylään eli pihaurakka ja kaverit sai jäädä! ❤ juteltiin kahvipöydän ääressä ja sen jälkeen ajattelin yllättää äitin (ja onnistuinkin!) ja tein ruokaa kun hän oli pihalla. sitten kiireellä roppariin ja kauppaan ja nyt laitoin perheelle ison kasan karkkia ja suklaata olkkariin (setä aina muistaa mistä tykätään ;)) ja ruvetaan kattomaan tanssii tähtien kanssa :) oli muuten kiva, vaik hyvin tavanomanen kotipäivä! kohta lakkaan kynnet ja käyn pikaseen suihkussa :)

    VastaaPoista
  5. Se, että on aikaa tehdä mitä ikinä itse haluaakaan, on ihan mahtavaa! En viihtyisi millään yksinasujana ja olen ikionnellinen, että saan jakaa elämäni ja kotini rakkaan avomieheni kanssa, mutta sillon kun jään yksin kotiin, pitää keksiä jotain kivaa, ettei tylsyys iske ja silloin sohva viltin kera on ihana paikka, gossip girl tai jokin muu hömppäsarja pyörimään ja avot! Ja Vain elämää -ohjelmasta, katsoin itsekin väliin jääneen jakson sunnuntaina ja täytyy sanoa, että ihania ja kamalia on sanoitukset ja tarinat niiden takana!

    VastaaPoista