Tätä et tiennyt minusta

Ensinnäkin kiitos ihan hirmuisesti kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille, oli mahtavaa saada teiltä mielipide tuohon blogini sisältöasiaan! En ole vielä ehtinyt kommentteihinne vastaamaan, mutta kaikki on luettu läpi ajatuksen kanssa. Vastailen niihin heti kun ehdin! Mutta nyt päivän asiaan! Mulla on hirveästi omia hassuja tapoja ja ajatuksia, jotka aiheuttaa huvittuneisuutta mun läheisissä jatkuvasti ja nyt jaan niistä osan teille "faktoja minusta"-tyylillä. Uskoisin että näistä melkein kaikki ovat sellaisia, joita ette tienneet!

- Mä reagoin kaikkeen itkemällä, niin iloisiin kuin surullisiinkin asioihin. Mä oon just se joka pillittää tv-ohjelmille, kauniille kirjoille tai lempi paidan hajoamiselle. Jos joku pienikin asia painaa mieltä, en pääse siitä yli vaan itken asiaa monta päivää. Mä itken lähes päivittäin, mutta onneksi lähipiirini ihmiset on tähän jo tottuneet.  Oon ollut tälläinen pikkutytöstä asti, mutta masennus ja ahdistus ei todellakaan ainakaan helpota tätä vaivaa. Mä häpeän tätä ihan hirveästi ja koen sen tosi kiusallisena vaivana. Jos muita samanlaisia, i feel your pain!

-Syöminen ja liikunta on mulle edelleen iso ongelma, vaikka koen toipumiseni syömishäiriöstä olevankin jo ihan hyvällä mallilla. Esim. suunnittelen aina etukäteen mitä syön ja mihinkin kellon aikaan ja jos se ei onnistu, siitä seuraa kunnon itkupotkuraivarit ja ahdistus. Juuri tämän takia Toni kysyy multa aina ennen kuin syö jääkaapista mitään. "Saanko ottaa tuon viimeisen vadelmarahkan vai ootko suunnitellut syöväsi juuri sen nyt välipalaksi?" Enkä vieläkään pysty syömään punaisia omenoita, vihreitä vain, sillä joskus anoreksia-aikoina päätin että punaiset on epäterveellisempiä kuin vihreät. Hei haloo Kristiina...:D Mutta kun joskus on luonut itselleen tiukat säännöt mitä saa syödä ja mitä ei, on näistä päähänpinttymistä tosi vaikeaa päästä eroon...


-Aina kun mun pitää tehdä jotain missä mun täytyy yrittää olla edukseni tai teen jotain missä tarvitsen erityistä keskittymistä, laitan hiukset ponnarille. Oli kyse sitten työhaastattelusta, tärkeästä puhelusta tai läksyjen aloittamisesta, aina hiukset ensin ponnarille. Se antaa mulle itsevarmuutta ja luottamusta siihen, että selviydyn tämän päivän haasteista. :D

-Asioista luopuminen on mulle tosi vaikeaa, sillä kiinnyn ihmisiin ja esineisiin todella paljon. Usein pelkään, että menetän mulle rakkaita ihmisiä, koska musta tuntuu etten selviäisi siitä. Tavarat on mulle myös tosi tärkeitä, esim. kun jouduin ostamaan uuden sängyn, itkin vanhan perään pitkään. "Siellä se sänky nyt on varastossa ilman käyttöä ihan yksin, byääääää!...:D"

-Tavoittelen täydellisyyttä aina ja kaikessa, mikä on sekä hyvä että tosi huono juttu. Teen asiat aina hyvin ja täysillä, mutta toisaalta mua vaivaa jatkuvasti suuret riittämättömyyden tunteet. Joku on aina parempi bloggaaja, kauniimpi, laihempi, ja menestyneempi kuin minä. En ikinä riitä itselleni.

-Myös minä kuulun tähän porukkaan, joilla älypuhelin on kasvanut käteen kiinni. Mun Iphone on mulla koko ajan kädessä ja kuljetan sen laturia mukana joka paikassa, ettei akku vaan pääse loppumaan. Jos akku loppuu kesken päivän enkä pysty sitä heti lataamaan, menen ihan paniikkiin.


-Saan edelleen satunnaisesti todella pahoja paniikkikohtauksia, muutama viikonloppu sitten jouduttiin ambulanssikin sellaisen takia kutsumaan, sillä en pystynyt enää hengittämään ja taju lähti. Muutenkin pyörryn edelleen tosi usein, välillä mietin onkohan mulla enää yhtään aivosoluja jäljellä kun olen pääni niin monta kertaa lyönyt lattiaan..

-Kotoa pois muuttaminen on ollut mulle tosi raskasta, sillä mulla on jatkuvasti ihan hirveä ikävä mun perhettä. Mulla on maailman parhaat isä, äiti ja pikkuveli, on aina viikon kohokohta kun pääsen käymään omassa kotona, sitä ei voita mikään!

-Mun elinkustannukset on tosi pienet ja elän säästeliäästi, jotta voin käyttää rahani kivempiin asioihin kuin sähköön ja ruokaan. Tässä siis vastaus päivän polttavaan kysymykseen, kuinka opiskelijalla on varaa ostaa merkkilaukkuja! :-D Mielummin syön viikon makaronia, kuin käyn jatkuvasti ulkona syömässä, jos siten saan ostettua itselleni aidot Uggit talveksi! Loppujen lopuksi kyse on vaan siitä, että päätät mihin haluat käyttää rahaa ja mihin et.

-Oon oikeastaan aika epäsosiaalinen ihminen ja mikä parasta se ei haittaa mua yhtään! :-D Mulla ei ole koskaan ollut paljoa kavereita, vain muutama tosi läheinen joita näen harvoin. Mulle on ihan normaalia, etten kuukauteen tapaa ketään kavereita, vaan töiden ja koulun jälkeen kotona kirjoitan blogiin ja käyn salilla. Kuitenkin näen ihmisiä päivittäin töissä, koulussa ja salilla, ja tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä, etten mä mitenkään tarkoituksella eristä itseäni ihmisistä. Mulla on maailman parhaat ystävät ja poikaystävä. Enemmän kyse on vaan siitä, että mä viihdyn niin hyvin itsekseni mun harrastusten parissa ja Toni on aina illat mun seurana, etten edes osaa kaivata iltoihini muita ihmisiä. Toiset ihmiset haluavat olla jatkuvasti ystäviensä kanssa ja joillekin riittää, että heitä näkee harvemmin ja mun mielestä molemmat on ihan yhtä ok, jos vaan itse olet siihen tyytyväinen. Mä olen omaan tapaani erittäin tyytyväinen, vaikka usein koen huonoa omatuntoa siitä, että olen huono pitämään ihmisiin yhteyttä.


-Mulla on tosi pienet jalat. Mun kengän koko on 35-36, mutta omistan paljon 32-34 jalalle tarkoitettuja sukkia! Tää on toisaalta tosi ärsyttävää, koska etenkin korkokenkiä mun on tosi vaikea löytää. 36 on liian iso, mutta sitä pienempiä löytyy yleensä vain lastenosastolta, joissa taas ei yleensä ole sellaisia korkkareita kuin haluaisin. #firstworldproblems Tonin kengän koko on 46, ja on aina yhtä hauskaa verrata meidän jalkoja keskenään, sillä mun jalka on oikeasti puolet pienempi! :-D

- Mä en tunnetusti nuku ilman unilääkkeitä ja niitäkin mä joudun ottaa tosi reippaan annoksen, jotta niistä on mulle mitään apua. Kun otan lääkkeet, ne alkaa vaikuttaa puolessa tunnissa, jonka jälkeen sitten nukahdan vaikka pihalle, mä en vaan pysy hereillä vaikka haluaisinkin. Kaikkein hauskinta on kuulemma seurata tätä mun olotilan muutosta kun lääke alkaa vaikuttaa, sillä näytän kuulemma siltä kuin olisin vetänyt jotain sieniä ja olisin vähintään hirrvveeen hirrvveeen hhumalassa! :-D Mun silmät pyörii päässä, puheesta ei saa selvää enkä mä pysy lopulta enää pystyssä. Jos multa yrittää kysyä jotain, mun vastaukset on kuulemma yhtä järkeviä kuin naisella joka on kolmen promillen humalassa.

-Anoreksian jäljiltä mulla on edelleen todella huono ääreisverenkierto, jonka takia etenkin jalat ja kädet on mulla aina ihan jääkylmät. Muutenkin olen sellainen vilukissa, että aina pitää olla paljon vaatetta enkä villasukista luovu ikinä! Teetä tai kahvia juon monta kertaa päivässä, jotta voin lämmitellä käsiäni mukin ympärillä, sohvalla en voi istua ilman vilttiä.

-Ajokortin saatuani olen ajanut pelkästään automaattivaihteisella autolla ja jos mun nyt pitäisi ajaa manuaalivaihteisella, siitä ei varmaan tulisi yhtään mitään..Kerran Tonin ehdotuksesta kokeilin ajaa hänen autollaan, lopputuloksena tukin koko liikeenteen kun auto sammui risteykseen, enkä saanut sitä enää käyntiin. Onneksi Toni pelasti mut ja ajoi meidät kotiin..Ai että kun nolotti.

Kuvasiko joku kohta sinunkin elämääsi? 
Kerro joku fakta sinusta, mitä muut eivät tiedä!

14 kommenttia:

  1. Mulla on myös hiukset aina tiukoissa tilanteissa ponnarilla, kun muutamatkin haivenet naamalla häiritsee keskittymistä. Mua harmittaa tosi paljon heittää ruokaa roskiin, joten siinä mielessä olen ehkä kiintynyt esineisiin kun niiden perään sitten märehdin :) Ja juu, älypuhelin on kourassa kokoajan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Kiva kuulla että meillä on samoja piirteitä ja tapoja! :)

      Poista
  2. mulla on kanssa toi syömisen suunnittelu - tosin koen sen myös sen verran hyvänä asiana ettei tule niitä 'en oo syöny kuutee tuntii mitää kaamee nälkä äkkiä donitseja tosta kouraan namnom!!' vaan verensokeri pysyy tasaisena ja osaan varautua hyvin eväin :-) myös toi kännykän käteen kiinni kasvaminen kuvaa mua täydellisesti!! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onhan tuossa syömisen suunnittelussa toki hyvätkin puolensa, mulla se vaan menee välillä vähän yli..:/ Hahah joo kännykkä taitaa olla nykyään aika monella koko ajan kädessä! :D

      Poista
  3. Mä alan itkeä ja huutaa jos asia ei mee sillä punaisella sekunnilla nappiin. Tänään koulussa putosin matikan tunnilla kärryiltä ennen kuin päästiin edes asiaan, joten kiukuttelin kuin pikku lapsi. Onneksi kaveri ymmärsi ja tarjosi kahvin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah no hyvä että kaveri ymmärsi! :D

      Poista
  4. Sama juttu ainakin unilääkkeiden kanssa. Kaverit joskus nauro, et näytän ihan ku oisin ottanu jotain aineita. Joskus oon lähteny lääkkeiden oton jälkeen käymään vielä nopeasti lähikaupassa ja on oikeesti hävettäny ja pitäny skarpata ihan hirveesti, ettei myyjät/muut asiakkaat luule mua narkkariks :d

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah on siis muitakin kohtalotovereita, jotka on "aineissa" joka ilta ennen nukkumaan menoa! :D Joo niiden ottamisen jälkeen ei kyllä ole helppoa tehdä enää mitään ihmisten ilmoilla, ettei tule väärinkäsityksiä..:D

      Poista
  5. mulla on ihtelläni toi paniikkihäiriö enkä tiiä mitä mun pitäis tehä :/

    mutta toivon todella että sulla menisi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että tosi ikävää, toivottavasti saisit siihen apua! <3 Kiitos paljon ja kivaa syksyä sulle! :)

      Poista
  6. älä ota paineita täydellisyydestä, ollaan kaikki ihmisii, vaikka se ylivoimaiselta joskus tuntuukin: tällai tekstin joskus luin, josta ite josku jotenki tajusin jotain, joteski sellanen,että sitä ihmisenä on vaan kertakaikkiaan ni keskeneränen, että joskus voi antaa periks sen sijaa että kiusais itteää turhaan: http://oratleastthisone.blogspot.fi/2014/09/finnish-finishes.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi, oot kyllä ihan oikeassa! Katson tuon linkin! :)

      Poista
  7. Mulla on sama juttu esineistä luopumisessa, vaikka se ois vaan joku paperilappu, mutta sisältää muistoja, se on ihan mahdoton heittää pois. Mulla kertyy hirveesti esineitä ja turhakkeita, koska koko ajatus siitä että heitän jotain semmosta pois, on hirveä. :D ja toinen sama on myös unilääkkeiden kanssa, mutta kaiken kukkuraksi tuohon vielä, on se että mulla tulee aivan jäätävät mätöt ja välillä havahdun siihen että oon tukehtumassa siihen ruokaan kun oon puoliksi nukahtanut :---D

    VastaaPoista
  8. Viimeiseen samaistun voi kyllä! Oon aivan tollo autolla ajossa, automaattivaiheet ja peruutustutka on ollut kortin saamisen jälkeen parhaat kaverit :D. Nyt pitäisi mennä siihen toiseen osaan, auto sammuu varmaan jokaiseen risteykseen...

    VastaaPoista