Pretty pictures

09 lokakuuta 2014
Moi, tulin kertomaan vähän viime päivien kuulumisia ja jakamaan teille muutaman kuvan! Nyt kun mun koulu ja työssäoppiminen on kunnolla päässyt käyntiin on kyllä pitänyt kiirettä! Jokaiselle päivälle on menoja ja kun vihdoin pääsen koulusta tai töistä kotiin, olen niin väsynyt että menen suoraan nukkumaan. Rakastan olla työharjoittelussa sisustusliike Sapirassa, työ on mukavaa ja työskentely noin kauniissa ympäristössä on etuoikeus, mutta en kyllä voi väittää etteikö töiden jälkeen väsyttäisi kun ei ole tottunut noin fyysiseen työhön. Pikkuhiljaa oon kuitenkin alkanut töihin tottumaan ja etenkin tänä iltana olo on ollut paljon energisempi kuin tähän asti töiden jälkeen. Mutta väsymys on kuulemma enemmän kuin normaalia uutta ja erilaista työtä aloittaessa, mikä kuitenkin menee ohi pian kun töihin tottuu! Huominen päivä vielä ja sitten alkaa viikonloppu ja odotettu syysloma! Aion kyllä pyhittää koko ensi viikon blogille ja muille rakkaille harrastuksille, joille ei arkena ole niin paljon aikaa kuin toivoisin. Mukavaa torstaita, palailen blogin pariin viikonloppuna!

7 kommenttia

  1. Voih! Tuo kissanpentu <3 Uusi työ vie kyllä aina energiaa, varsinkin alussa kun on niin paljon uutta opittavaa. Siihen tottuu onneksi melko pian :) Itsellä oli jalat alussa tosi kipeät aina työpäivän jälkeen kun aloitin vaatekaupassa, koska siellä seistään koko ajan. Siihenkin on tottunut :)

    http://iinaneloa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihania kuvia ja tuo kissanpentu sulatti sydämen <3! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Juu tuo kisu on kyllä super suloinen! :)

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.