Rakas Joulupukki...

30 marraskuuta 2014
Huomenna on joulukuun ensimmäinen päivä, miten ihanaa!  Sen kunniaksi ajattelin näyttää teille mitä toivon tänä vuonna joululahjaksi.  Mun mielestä on ihanaa lukea toisten jouluaiheisia postauksia ja etenkin nämä joululahjatoiveita käsittelevät postaukset on mun suosikkeja! Tätä oli tosi kiva tehdä ja samalla haaveilla mitä kaikkea olisi kiva saada, vaikka eihän joulussa ole tärkeintä materia, vaan se ihana tunnelma ja perheen kanssa yhdessä olo. Rakastan antaa muille lahjoja, on niin ihanaa suunnitella, mistä toinen eniten ilahtuisi. Monta lahjaa olen jo ostanut, mutta vielä on joitakin juttuja hankkimatta. Kyselin edellisessä postauksessa teiltä jouluisia toivepostausehdotuksia, kiitos kaikille niitä lähettäneille! Sain paljon kivoja postausideoita, joista koitan toteuttaa mahdollisimman monta!


1. Lexington-tuotteita. Kuten ootte varmaan jo huomanneet, oon hurahtanut ihan täysin kyseiseen merkkiin. Ne on klassisen tyylikkäitä ja laadukkaita, oikein arjen luksusta!  Niin Lexingtonin vaatteet, tekstiilit kuin astiatkin ovat tervetulleita! 

2. Uusi kannettava. Mun tietokone on monta vuotta vanha ja vetelee viimeisiään, jatkuvasti pelkään koska se hajoaa lopullisesti...Tietokone on mun tärkeimpiä tavaroita ja se on blogiharrastukseen aika välttämätön. 

3. Michael Korsin lompakko. Sellaisesta olen haaveillut jo pitkään ja melkein sellaisen Stocmannilta ostin, mutta koska en osannut päättää väriä, se jäi kauppaan ja nyt harmittaa. Ehkä Pukki toisi minulle sellaisen ja päättäisi värin puolestani? :-D

4. Kapselikahvinkeitin. Rakastan erikoiskahveja ja olisi ihanaa, jos voisin valmistaa niitä kotona. Miten ihanaa olisikaan aamuisin kirjoitella blogiin ja nauttia kupillinen kuumaa cappuccinoa! 

5. Uggien hoitosetti. Ostin ensimmäiset Uggini ja ne on kyllä olleet jalassa lähes päivittäin. Ne on niin älyttömän pehmoiset ja mukavat jalassa! Haluan kenkieni pysyvän kauniina jatkossakin, joten tuo hoitosetti olisi ihan ehdottoman hyvä! 

6. Iittalan Essence viinilasit. Haluan, että astiani ovat ajattomia ja keskenään hyvin toisiinsa sopivia, ja nämä Iittalan viinilasit näyttävät juuri nämä kriteerit täyttävän. ♥ Tykkään muutenkin paljon kaikista Iittalan kirkasta lasia olevista astioista, maljakoista ja tuikkukipoista, joten ne olisivat tervetulleita myös!

7. Daniel Wellingtonin rannekello. En omista yhtäkään rannekelloa, joten tämä olisi oikeasti tarpeellinen! Mustaa tai ruskeaa nahkaa kultaisine yksityiskohtineen.

8. Gant-tohvelit. Tykkään hirmuisesti Gantin tuotteista ja etenkin nuo tähtikuviolliset tohvelit ovat olleet ostoslistallani jo pitkään...

9. Koruja, kosmetiikkaa, asusteita jne. Joka joulu niin pitkään kun muistan, olen saanut joululahjaksi hajuvesiä, koruja ja muita tyttömäisiä juttuja. Niitä toivoisin nytkin!

Tälläisiä toiveita tänä vuonna, toivottavasti tykkäsitte tästä postauksesta! Tänään on sunnuntai mikä on mun mielestä viikon paras päivä! On niin ihanaa vain olla ja rentoutua blogin parissa ja pikkuhiljaa valmistautua alkavaan viikkoon. Mulla on tosi jouluinen fiilis ja ajattelin sitä tänään vielä kohottaa leipomalla pipareita!   Rentouttavaa sunnuntaita!

Mitä te toivotte joululahjaksi?

14 kommenttia

  1. Itelläkin olis toivelistalla läppäri, helpottais mun elämää paljon. Sit listalta löytyy kanssa muutama leffa ja peli, eipä sen ihmeempiä :D

    VastaaPoista
  2. Ihania lahjatoiveita sulla, etenkin noi Lexingtonin jutut! :) Itse en vielä oo oikein osannut päättää, mitä toivoisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! No, onneksi sulla on aikaa vielä! ;)

      Poista
  3. Millä teet nuo kollaasit? :) ja ihana postaus <3

    VastaaPoista
  4. Ihania joululahjatoiveita :) Omalla joululahja listalla on vain pari kirjaa, lahjakortteja ja pari elokuvaa. Rakastan kaikenlaisia sisustustavaroita, erityisesti astioita ja eri tekstiilejä. Asun kuitenkin vielä vanhempien luona, joten sisustustavaroille ei tulisi vielä käyttöä, mutta ehkä sitten ensi jouluna lahjalistaltani löytyisi juurikin Lexingtonin tuotteita C:
    Hyvää joulunodotusta!

    VastaaPoista
  5. Suklaata!! <3 Nam nam namnammm... Ehdottomasti toivon suklaata! Varsinkin Fazerin sinivalkosuklaakonvehteja... <33 Aah, se on parasta herkkua mitä tiiän! ;)
    Suklaa vaan yksinkertaisesti kuuluu jouluun! x) Ilman sitä joulu ei oo mitään ;P (oon itseasias yllättynyt ettet sä toivo suklaata ollenkaan D: xD)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah joo kyllä suklaa kuuluu minunkin jouluun! :)

      Poista
  6. Olipas ihania joululahjatoiveita! Itsekin olen täysin hurahtanut Lexingtonin kaikkiin tuotteisiin ja pyysin itsekin niitä joululahjaksi :) Sinulla on todella samanlainen maku kuin mulla joten tätä oli jotenkin todella kiva lukea! Muutenkin ihanasti olet toteuttanut tämän sekä edelliset postaukset :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kiitos hirmuisesti, ihanaa saada tälläistä palautetta! <3 (:

      Poista
  7. Ihanan käytännöllisiä mutta silti todella kauniita ja ajattomia lahjatoiveita :) Itsekin pidän noista Iittalan viinilaseista ja omaltakin joululahja listalta löytyy kapiokirstua varten Iittalan Kivi tuikkukuppeja, sateenkaaren väreissä tosin, sillä niistä olisi ihana sitten joskus omaan kotiin saada värikäs rivi ikkunalaudalle. Lisäksi löytyy pari suomalaista sarjakuvaa, Kiroileva siili pussilakanat ja sitten jo paketissa oleva mustavalko raidallinen villapaita, jonka pistin pitkin hampain odottamaan aattoa, olisi ollut kiva ottaa se käyttöön vaikka heti. Mukavaa joulun aikaa sinulle <3

    VastaaPoista
  8. Sul o tosi kalliita toiveita :D
    ite oon toivonu yhtä kirjaa, seinäkalenteria ja näppäimistöä

    VastaaPoista

Sisällön tarjoaa Blogger.