Ugg - Parhaat talvikengät

09 marraskuuta 2014
Mulla on ollut taas niin kiirettä että huhhuh, mutta nyt olen tämän sunnuntain onneksi saanut vaan rentoutua. Koulu, työssäoppiminen ja sosiaalinen elämä täyttää mun päivät niin, ettei bloggaamiselle ole ollut aikaa, siksi nyt tuntuukin niin ihanalta istahtaa blogin ääreen pitkästä aikaa oikein ajan kanssa! Kiire ei valitettavaasti ole helpottamassa vaan päin vastoin, mun pitäisi nimittäin alkaa suorittamaan ensimmäistä tutkinnon osaa töissä ja koulussa. 
Nyt en kuitenkaan halua tätä enempää koulujuttuja miettiä, vaan keskittyä kivempiin asioihin, nimittäin mun uusiin kenkiin! Oon viime aikoina shoppaillessani panostanut määrän sijasta laatuun. Olen päättänyt hankkia itselleni turhien H&M-heräteostosten sijaan laatumerkkien tuotteita, joiden tiedän kestävän käytössä pitkään. Loppujen lopuksi on minusta järkevämpää maksaa jostakin asiasta kerralla enemmän ja nauttia siitä pitkään, kuin vähän väliä ostaa halvempia juttuja, jotka eivät kestä aikaa tai käyttöä ja jotka sitten hetken päästä päätyvät kirpparille vietävien tavaroiden laatikkoon. Tällä hetkellä vaatekaappini pursuaa heräteostoksia, joita en ole käyttänyt kertaakaan, kuinka paljon järkevämpää sinne olisikaan hankkia vain sellaisia vaatteita, joita tiedän käyttäväni jatkuvasti useita vuosia. Nyt hitaasti mutta varmasti yritän kasata itselleni sitä kuuluisaa the täydellistä vaatekaappia.

Vaikka merkki ja hinta eivät aina takaa laatua, on yksi asia joihin tiedän kannattavan panostaa. Nimittäin Uggit. Mä olen sellaisia itselleni himoinnut jo vuosia ja nyt sitten ne itselleni hankin, enkä voisi olla enää tyytyväisempi! Olen Uggeista kuullut paljon hyvää palautetta ja voin kyllä kehuihin yhtyä. Kengät ovat tosi lämpöiset ja tuntuvat jalassa supermukavilta, ne on helppo vetää jalkaan ja ovathan nuo niin kivannäköisetkin! Oikein hoidettuina Uggit kestävät useita useita talvia, kuten Heli toteaa Strictly Style-blogissaan. Suosittelen kaikkia Uggien omistajia tuon postauksen lukemaan, jotta kenkäsi säilyvät varmasti kauniina vuodesta toiseen.  

Mitäs pidätte, eivätkö olekin suloiset? ;) Nyt minä jatkan rentoa sunnuntai-iltaani menemällä saunaan oikein pitkän kaavan kautta, myöhemmin voisin vielä katsoa jonkin kivan leffan uuteen Lexington-vilttiini kääriytyneenä kaakaomuki kädessä. Eilisen vietin Tampereella shoppaillen ja niistä ostoksista kerron teille lisää myöhemmin! Rentouttavaa illanjatkoa teille! 

Onko täällä muita UGG-faneja?

20 kommenttia

  1. Ooo ! ihanat ! :3 Täällä myös UGG faneja!

    http://sussu-thegirlnextdoor.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. UGG-kenkiä olen himoinnut 4-5 vuotta. Kerran ostin halpa-hallin feikkikengät, jotka eivät sitten kestäneet edes sitä talvea kokonaan... Pohja irtosi! Siksi olen niitä vähän kauhistellut, mutta koska palaute on AIDOISTA ollut niin hyvää, niin olen kyllä ensi vuonna hankkimassa sellaiset, kunhan saan säästettyä rahaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mullakin oli ensin feikit, jotka hajosi viikon käytön jälkeen, jonka jälkeen päätin hankkia aidot eikä ole kyllä kaduttanut yhtään! :)

      Poista
  3. Nuo on aivan ihanat <3 Itseltä löytyy samat kengät ja kohta kolme vuotta vanhat, mutta näyttää edelleen uusilta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, niin ne on! (: Joo UGGit kyllä kestää käyttöä! :)

      Poista
  4. Onha nuo hienot! Onkohan oikiiaa lampaanvillaa sisällä? Yotubesta löytyy surullinen video, missä eläimet kärsii ku halutaan tehdä halvasti lampaavillakenkiä :( Löytyy ihan hakusanalla UGG toivottavasti ei oo aito ja nää on valmistettu eettisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, joo kyllä ne on lampaanvillaa sisältä! (:

      Poista
  5. uggit on kyllä ihanat.. mutta nyt useamman vuoden jälkeen jalat on aina uggien jälkeen kipeet ja turvonneet :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että ikävää että sun jalat on niistä kipeytyneet :/

      Poista
  6. Olen ugg fani! :) Mäkin sain äidiltäni täksi talveksi uggit ja on kyllä ihan parhaat !

    VastaaPoista
  7. Uggit ovat tosiaankin ihanat ja odotan kovasti, että saan kaivaa omat mustat minimalliset Uggini kaapista ja hoitaa jälleen suojasuihkeella käyttöön valmiiksi. Sellainen mokkaharja/-kumi kannattaa kyllä ehdottomasti ostaa, jotta pinnan saa pidettyä siistinä. :)

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Joo sellainen Uggien hoitosetti on kyllä ostoslistalla! :)

      Poista
  8. Jouluun asti pitää odottaa niin saan mustat rusettiuggit paketista <3. Piti käydä sovittamassa niin tiedän jo, että saan ne :DD.

    VastaaPoista
  9. Uggit on ehkä rumimmat kengät ikinä! Inhoan yli kaiken niiden ulkonäköä, mutta siltikin omistan sellaiset. Todella ihanan lämpöiset kengät!♡

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tykkään kyllä niiden ulkonäöstäkin, mutta ymmärrän kyllä ettei niiden ei niin siro-ulkomuoto kaikkia miellytä (: Ne on kyllä lämpimät! <3

      Poista
  10. Näin sut eilen ja oisin halunnu tulla juttelee mut en ehtiny :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, olisi ollut kiva jos olisit tullut juttelemaan! :)

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.