Sapira

03 joulukuuta 2014
Aloitin lokakuussa työssäoppimisen Seinäjoella sijaitsevassa sisustus- ja lahjaliike Sapirassa ja ajattelin nyt vähän esitellä teille minkälaisessa liikkeessä olen harjoittelussa. Joulu on lahjojen ja sisustamisen aikaa, joten tälläiselle joulu- ja sisustusfriikille Sapira on ollut aivan upea paikka olla töissä. 


Sapira on Riviera Maison-tuotemerkin premium dealer, eli sieltä löytyy laaja valikoima Riviera Maisonin huonekaluja, tekstiilejä, valaisimia, astioita ja somisteita. Jos haluamaasi tuotetta ei ole myytävänä, se voidaan sinulle tilata. Jo ennen Sapiraan tutustumistani, olen Riviera Maisonin tuotteita ihaillut, joten voitte vaan kuvitella kuinka ihanaa minusta on kun saan niiden kanssa olla tekemisissä nyt päivittäin. Sapirassa on myös myynnissä heidän omia tuotteitaan, kuten hanaviinitelineitä sekä kauniista vanhasta puusta tehtyjä kynttilätelineitä ja laatikoita, sekä romanttisia hyllyjä ja naulakoita. Sapirassa on myös kehystyspalvelu. Valikoimissa löytyy lisäksi  paljon laadukkaita tekstiilejä ja valaisimia. 


Työnkuvaani kuuluu mm. kassalla oleminen, asiakkaiden palvelu, tuotteiden esillepano, sekä somistaminen. Saan käyttää paljon omaa luovuuttani ja toteuttaa intohimoani sisustamiseen, mikä on aivan ihanaa. Olen huomannut kaupanalan olevan todellakin mun juttu ja tulevaisuudessa haaveilenkin sisustusliikkeessä työskentelystä. Sapirassa ollessani olen oppinut paljon myyjän työstä yleensä ja tietysti erityisesti sisustus-ja lahjaliikkeessä työnkentelystä. Mulla on paljon ihania  kuvia Sapirasta ja niitä tulen teille näyttämään vielä jatkossakin!

*Kirjoitus toteutettu yhteistyössä Sapiran kanssa


Onko Sapira teille tuttu liike?

6 kommenttia

  1. Joo, itsekin asun Seinäjoella ja muutamaan kertaan on tullut Sapirassa käytyä. Kyllähän siellä aivan ihania tavaroita on.
    Muutamaan kertaan, kun oon kaupungilla käväissyt, oon aina vähän yrittänyt tähystellä, että näkyykö sitä Kristiinaa sielä työskentelemässä. :)
    Muuten, sun blogis on kyllä aivan mahtava! Kuuluu ehdottomasti mun suosikkeihin♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti! <3 Mä oon töissä yleensä arkisin klo. 10-16, joskus myös lauantaisin tuohon aikaan. :)

      Poista
  2. tosi kivan näkösiä tuotteita, pitää kyllä joku kerta tulla kattoon kun on aikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kannattaa tulla katsomaan, niin paljon ihania juttuja myynnissä! :)

      Poista
  3. Kiva, että esittelet Sapiraa täällä blogissa, sillä itse ainakaan en ole ennen kuullut siitä. Itse valitettavasti asun pääkaupunkiseudulla, niin Seinäjoella tulee erittäin harvoin käytyä. Jos joskus siellä päin pyörin, niin tuolla haluaisin kyllä käydä, aivan ihanan näköistä :)

    VastaaPoista

Sisällön tarjoaa Blogger.