Bloggaajailta Glitterissä

05 syyskuuta 2015

Heippa! Sain kutsun eilen järjestettyyn bloggaajailtaan Seinäjoen Glitterissä ja vitsi kun meillä oli kiva ilta! Meitä kokoontui yhdeksän tytön porukka ja vaikka emme juuri toisiamme entuudestaan tunteneetkaan, tultiin heti hyvin juttuun. Aluksi nostimme maljat ja samalla kun nautimme juomista Glitterin työntekijät esittelivät meille uusia tuotteita ja kertoivat tämän syksyn trendeistä. Voi miten paljon sinne oli tullut kaikkea uutta ja ihanaa! Tämän jälkeen oli vapaata jutustelua (lue: valokuvaamista), ulkopuolisesta olisi varmaan ollut hauskaa katsoa kun pienessä liikkeessä kyykkii ja pyllistelee yhdeksän tyttöä kameroidensa kanssa yrittäen saada mahdollisimman hyviä kuvia, hahah. Kyllä siinä kuvaamisen ohella onneksi ehti hyvin jutellakin, oli mukavaa tutustua paremmin muihin bloggaajiin täällä Seinäjoella. Halutessamme saimme myös pikakampaukset Glitterin hiuskorujen kera ja parille tytölle tehtiinkin tosi kauniit sellaiset. Saatiin ostoksistamme alennukset, joten mukaani lähti kaulakoru ja uudet kuoret puhelimeeni. Jokainen meistä sai myös lahjakassin joka sisälsi mm. korvikset, huulirasvan, hiusten lämpösuojavoiteen, alekupongin sekä karkkia. Glitterin henkilökunta oli mun mielestä onnistunut tosi hyvin illan järjestelyissä, iso kiitos siitä heille ja tietysti myös Oonalle, joka alunperin lähti tätä tapahtumaa meille sunnittelemaan! Olin todella otettu kun pääsin mukaan, toivottavasti näemme tällä porukalla toistekin! ♥


Meidän porukka vasemmalta oikealle: Oona, minä, Essi, Ida, Linda/Clivia, Jenni, Sonja, Maiju ja Sofia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan