Kontrollifriikki

Heippa! Mä olen viime aikoina keskittynyt blogissa tekstin sijasta kuviin, mutta nyt halusin kirjoittaa vaihteluksi vähän syvällisempää asiaa. Tämä päivä on nimittäin taas ollut sellaista aikatauluttamista, jatkuvaa touhuamista ja kiirettä, jota ei oikeasti ole olemassa, että päätin hetkeksi pysähtyä, hengittää ja kirjoittaa siitä mitä päässäni liikkuu. Mä oon aina ollut perfektionisti luonteeltani ja mulla on lievästi sanottuna taipumus yrittää hallita kaikkea. Olen siis kontrollifriikki. 
Olen erittäin hyvä organisoimaan ja kontrolloimaan asioita, minkä ansiosta saan paljon asioita tehtyä. Mulle ei tule kiire, sillä valmistelen ja teen asioita tosi paljon etukäteen, suunnittelen vapaapäivienkin tekemiset tunnin tarkkuudella. Kalenteri on paras ystäväni. Olen aina ajoissa, en koskaan myöhästy. Järjestän elämäni niin, että mulla on hyvin aikaa sekä töille, harrastuksille, että ystäville. Päivässäni on kuulemma enemmän tunteja kuin muilla. Jossain vaiheessa aloin kontrolloimaan asioita entistä tarkemmin ja kun oma elämä ei enää riittänyt, yritin järjestellä ja aikatauluttaa myös läheisteni elämää. Pahimmillaan tämä taisi olla muutama vuosi sitten kun sairastuin syömisen jatkuvan kontrolloinnin seurauksena anoreksiaan. Silloin mulle alkoi valjeta se, että jatkuva tarpeeni hallita kaikkea on kääntynyt mua vastaan ja uuvutan sillä niin itseni kuin ympärilläni olevat ihmiset.

Mä olen syömishäiriöhoitajani kanssa käynyt paljon läpi sitä, miksi mun täytyy kontrolloida kaikkea ja syy on itseasiassa hyvin ymmärrettävä. Kun en pysty hallitsemaan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä johtuvia mielialanvaihteluita, alan tiedostamattakin hallitsemaan ja tarkkailemaan ympärilläni tapahtuvia asioita, sillä muuten mulle tulee fiilis, etten hallitse elämääni ja mua ahdistaa eikä oloni ole turvallinen. Kun en tiedä olenko huomenna masentunut vai maaninen, täytyy mulla olla tarkat päivärutiinit ja suunnitelmat siitä mitä teen, näin mulla on ainakin jotain varmaa ja pysyvää, josta pitää kiinni. Tästä samasta syystä kärsin ajoittain hyvinkin hankalista pakko-oireista, kuten  pakonomaisesta pesemisestä ja siivoamisesta, asioiden tarkistelusta ja hysteerisestä järjestelemisestä. Loppujen lopuksi, ihmisten erikoisiin toimintatapoihin on yleensä aina joku ihan ymmärrettävä ja järkevä syy, se täytyy vaan selvittää. 
Kaikesta suunnittelusta ja organisoimisesta huolimatta, mulle tulee tosi helposti sellainen olo, että olen menettänyt konrollin. Yleensä tämä fiilis tulee masennusvaiheen jälkeen kun huomaan etten kerta kaikkiaan ole uupumukseltani pystynyt pitämään kaikkia lankoja käsissäni. Lenkki on jäänyt tekemättä, en ole jaksanut tiskata tai joudun perumaan jonkin menon. Ahdistaa ja tunnen olevani epäonnistunut. Jos olen pystynyt ottaa hetken rennommin, iskee ennemmin tai myöhemmin ahdistus ja tunne siitä, että olen menettänyt kontrollin. Siitä alkaa sitten taas armoton, siivoaminen, lenkkeily, arjen suunnittelu ja tunne siitä, että on kamala kiire saada tehtyä kaikki ne asiat, jotka on muka niin pahasti jäänyt tekemättä. Oikeasti mulla ei kuitenkaan ole mikään kiire vaan päinvastoin teki hyvää, jos pystyin välillä rentoutumaan. Se "kontrollin menetys" on vain tunne eikä sillä ole juurikaan tekemistä todellisuuden kanssa, vai kuinka moni kokee tuhonneensa elämänsä yhdellä vapaaillalla? :-D 
Liiallisesta kontrollista voi kuitenkin päästä eroon ja sitä prosessia käyn läpi edelleen. Vaikka se ei ole aina helppoa, pystyn nykyään jo aika hyvin antamaan itselleni luvan vähän rentoutua. Enää en myöskään yritä hallita toisten elämää, sillä olen ymmärtänyt miten raskasta se on heille itselleen. Olen oppinut olemaan armollisempi niin itselleni kuin muillekin. Tärkeintä on mun mielestä ollut hyväksyä se, että mä tarvitsen sen kontrollin tunteen ja opetella sitten hakemaan sitä itselleni terveellisemmin keinoin. On ihan ok kirjoittaa kalenteriin ylös joka ikinen pienikin asia ja suunnitella jokaiselle päivälle tarkka ohjelma, jos kokee että se lisää tunnetta siitä, että pystyn hallita omaa elämääni. Saan myös siivota, harrastaa ja nähdä kavereita, mutta jokaiseen päivään täytyy varata myös aikaa itselleen. Mulla on myös aina ollut sellainen olo, että kaikki pitää tehdä itse, mutta nykyään osaan jo pyytää ja ottaa apua vastaan. Kannattaa miettiä mikä juuri tällä hetkellä on oikeasti tärkeintä, kaatuuko maailma jos tiskaat tiskit vasta huomenna? Jokaisella meillä on kontrolloiva, mitätöivä ja arvioiva minä, mutta myös hyväksyvä, kannustava ja luottavainen minä. Täytyy vaan yrittää sitkeästi kaivaa esiin se hyväksyvä puoli, joka sanoo "olet riittävän hyvä". Pian alkaa Unelma Itsestä-nettivalmennus ja toivon sen erityisesti vahvistavan  tätä hyväksyvää ja positiivista puolta minussa. Rentouttavaa viikonloppua! :) 

1 kommentti: