Uusi alku

Heippa ja tervetuloa lukemaan blogiani taas tänne Bloggeriin! Heinäkuun lopussa siirsin blogini Lily-portaaliin, sillä kaipasin vaihtelua ja toivoin siten saavani lisää motivaatiota bloggaamiseen. Aluksi olin tosi iloinen tästä muutoksesta ja bloggasin entistä innokkaammin. Tykkäsin uudesta yksinkertaisemmasta ulkoasusta ja selkeästä blogipohjasta. Sivusto on mainosten täyttämä, mutta sekään ei minua aluksi häirinnyt. Teksteihini tuli kommentteja ja tykkäyksiä, tosin vähemmän kuin ennen, mutta silti uskoin että te lukijatkin uudessa blogissani viihdyitte. 

Koulu ja työharjoittelu alkoi pari viikkoa sitten ja mulla on ollut tosi kiirettä. Valitettavasti kiire ja tämä flunssa joka ei tunnu paranevan ikinä, söi innostukseni bloggausta kohtaan ja nyt viime päivinä olen ollut blogini kanssa jotenkin ihan hukassa. Vaikka tykkäsin Lilystä portaalina, musta alkoi tuntumaan siltä, etten ole saanut uudesta blogistani ollenkaan itseni näköistä, kuin kirjoittaisin jonkun toisen blogia. Blogi alkoi tuntumaan tosi persoonattomalta ja hukkui muiden Lily-blogien joukkoon. Mulla ei ole koskaan ollut sellaista ongelmaa, etten tiedä mistä kirjoittaisin, mutta nyt musta on tuntunut siltä, etten mä osaa kirjoittaa mitään, pää lyö ihan tyhjää. Uuden blogin myötä mä hukkasin itseni bloggaajana ja haluan taas löytää intohimon tätä ihanaa harrastusta kohtaan. Tänään mä tajusin, etten enää halua jatkaa bloggaamista Lilyssä ja siksi siirsin blogin takaisin tänne vanhaan osoitteeseen. Mä tiedän että tämä muuttosähläys on ollut varmasti teille lukijoille tosi ärsyttävää ja olen siitä tosi pahoillani. Nyt kuitenkin aion jatkaa bloggaamista entiseen malliin, joten toivottavasti pystytte unohtamaan tämän hässäkän ja jaksatte vielä lukea blogiani kaiken tämän jälkeen! Siirsin Lilyssä kirjoittamani tekstin tänne, joten jos ette niitä ole lukeneet niin selatkaapa sivua alaspäin! :) 

Mulla on nyt tosi helpottunut olo, kuin olisin palannut pitkän lomareissun jälkeen takaisin kotiin! :-D Uskon, että tämä oli oikea ratkaisu enkä malta odottaa, että pääsen taas bloggaamaan niinkuin vanhoina hyvinä aikoina, hahah! Kertokaa mulle minkälaisia ajatuksia tämä blogin palaaminen vanhaan osoitteeseen teissä herättää. Kivaa viikonloppua! 

19 kommenttia:

  1. Kiva, että palasit takaisin tänne<3 Musta tänne on niin paljon helpompi kommentoida ja lukeminenkin on miellyttävämpää. Varmasti pysyn jatkossakin seurailemassa sun kuulumisia näin blogin välityksellä! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta, tosi ihanaa kuulla että luet blogiani jatkossakin! <3 Tosi moni on sanonut just sitä, että Lilyssä on hankalaa kommentoida ja seurata blogeja, ja koska mulle on tosi tärkeää että te blogissani viihdytte, siirryin takaisin tänne! Uskon, että tämä on parempi myös minulle itselleni. Toivottavasti löydätte kaikki tänne takaisin! :)

      Poista
  2. Ihanaa että tää on taas täälä , ei tullu oikein luettua sitä tuol toisaalla :s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitten tämä bloggeriin siirtyminen taisi olla ihan oikea ratkaisu! :)

      Poista
  3. oon pahoillani että en ihan hirveesti käynyt blogiasi lukemassa kun lilyssä vielä olit.. Se oli vaan vaikeempaa. Tämän osotteen muistaa ulkoa ja siks on jotenki kiva tulla tänne kommentoimaan ja lukemaan :) tykkään tästä enemmän! tervetuloa takas<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se mitään, ymmärrän hyvin! Kiitos, kiva että tykkäät blogiani lukea täällä bloggerissa! :)

      Poista
  4. Bloggeri on parempi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä se on monessa asiassa parempi kuin Lily, vaikka siitäkin kyllä ihan tykkäsin! :)

      Poista
  5. Mukava että palasit takasin tänne :) Mulle tulee joka tapauksessa ilmotus kun julkaset postauksen, niin lilyssa kuin täälläki :) Huomasin myös että sun blogin ulkonäkö oli persoonallisempi täällä kuin siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva että mun blogia seurailet! :)

      Poista
  6. Kiva, että tulit takaisin tänne.. Lilyä unohtui aina seurata, mutta nyt sunkin päivitykset tulee suoraan tonne mun luettujen blogien joukkoon, niinkun ennenkin. :) Lisäksi kun olen ollut kiireinen niin ei oo ehtinyt seurailla facebookiakaan joten varmasti monenmonet päivitykset jäänyt lukematta ! Joten mulle ainakin iloinen uutinen ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tämä oli sulle iloinen uutinen! :)

      Poista
  7. Täälläkin on yks ilonen siitä että palasit tänne!! :) Luin sun postauksia toki Lilyssäkin (koska sisällönhän takia sun blogia seuraan!!), mutta täällä on paaaljon helpompi ja kivempi koska sun päivityksistä tulee aina ilmotus niin ei tarvii erikseen käydä kattomassa onko tullu uutta postausta :)

    Tsemppiä syksyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla että sunkin mielestä muutto takaisin tänne Bloggeriin oli hyvä päätös! Kiva kun blogiani lueskelet! :)

      Poista
  8. Ihanaa, että palasit tänne! Ite tykkään plajon enemmän lukea blogiasi täällä ja tietysti se myös välittyy, että sinä viihdyt siellä missä kirjotat :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäät, itsekin olen tähän päätökseen tyytyväinen! :)

      Poista
  9. Mukavaa että palasit bloggeriin, täältä on paljon helpompi seurailla :)

    VastaaPoista
  10. Todella hyvä, että palasit takaisin. Mainokset ärsyttivät, ja vaikutelma siitä, että sivusto on kokonaan omasi, katosi. Kuten myös omalaatuisuus ja värit.
    Tämä oli iloinen yllätys, sillä mahtipontisen muuttoilmoituksesi jälkeen en osannut ajatellakaan, että tänne enää palattaisiin.
    Tiesitkö etukäteen, että blogisi ulkonäkö ei tulisi olemaan sama Lilyssä?

    VastaaPoista