Joulumieli hukassa

Heippa! Tänä vuonna mun on ollut jotenkin vaikeaa päästä joulumielelle ja olen siitä itsekin vähän yllättynyt, sillä tälläisellä joulufriikillä ei ole koskaan aiemmin ollut kyseistä ongelmaa. Tosin vähän helpottaa kun tiedän mistä se johtuu, nimittäin elämässäni tapahtuu isoja muutoksia. Ensinnäkin, mä olen ihan älyttömän stressaantunut tuosta mun ensi kevään valmistumisesta. Mulla on tosi kova urakka noiden mun näyttöpapereiden kanssa ja vaikka aikaa on pelkään, etten saa niitä valmiiksi, kun tuohon liittyy niin paljon myös sellaisia tekijöitä, joihin en itse voi paljonkaan vaikuttaa. Mulla on oma sisäinen aikataulu noiden papereiden valmistumisesta ja olen siitä pahasti jäljessä mikä suututtaa.  Lähestyvä joululoma tuntuu ihanalta, mutta takaraivossa jyskyttää tieto siitä että heti juhlapyhien jälkeen sama kiire ja stressi jatkuu. Okei, mä tiedän että tämä on nyt taas sitäkin, että vaadin itseltäni liikaa, mutta halusin tästä nyt kuitenkin vähän avautua, sillä tahdon pitää teidät ajantasalla siitä missä mennään. Ei auta kuin yrittää mennä päivä kerrallaan ja koittaa saada ajatukset edes loman ajaksi vähän muualle. 


Ensi vuoteen kuuluu myös paljon muita muutoksia, nimittäin heti tammikuussa mun hoito syömishäiriöyksikössä päättyy ja tuki,-ja lääkärikäynnit siirtyy aikuisten psyk.polille, sillä sh ei ole enää ykkösongelmani, vaan tarvitsen kuulemma tähän kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön erikoistuneen hoitajan. Olen kolme vuotta viikottain tavannut samaa hoitajaa ja vuosien mittaan hänestä on tullut mulle tosi tärkeä, onhan hän ollut se ihminen jonka avulla olen päässyt vaikeimpien jaksojen ylitse. Tätä kiintymystä voi olla ehkä hankalaa ymmärtää jos ei vastaavanlaisessa tilanteessa ole itse ollut, mutta ainakin mulle nämä hoitosuhteen päättymiset on olleet aina raskaita. On niin helppoa mennä juttelemaan ihmiselle, joka tuntee sut hyvin, pian mua on vastassa ihan uusi tyyppi joka ei tiedä minusta muuta kuin sairauteni luokituskoodin. Mun on vaikeaa avautua elämästäni vieraalle ihmiselle, joten menee aikaa ennenkuin luottamus syntyy ja käynneillä voidaan oikeasti alkaa puhumaan asioistani. Kun tietää ettei tuokaan ihminen tule elämässäni välttämättä kauaa pysymään tuntuu pelottavalta päästää häntä lähelle, kun se käyntien loppuminen sitten taas sattuu. Toisaalta, uskon että juuri tämä kykyni kiintyä lujasti ihmisiin on se syy miksi saan noista käynneistä aina niin paljon irti, kun luottamus syntyy on tuo ihminen mun tuki ja turva kävi mitä kävi. Mutta kääntöpuolena on juuri se, että kun hoitosuhde päättyy, oloni on tosi turvaton ja epävarma, kun tiedän etten välttämättä enää koskaan näe sitä ihmistä, jonka varaan osittain rakensin itseni kun oli kaikkein vaikeinta. Tiedän, että nyt mun omat jalat kantaa ja varmasti tästäkin taas selvitään, mutta silti tuntuu haikealta lähteä. 

Kun näistä on selvitty, mun pitäisi tietää mitä teen elämälläni tuon koulun päättymisen jälkeen. Haluan opiskella lisää ja itseasiassa tiedän mihin kouluun haluaisin hakea, mutta jos en sinne pääse, ei mulla ole vielä mitään varasuunnitelmaa. Emme aio täältä Seinäjoelta nyt muuttaa minnekään, joten koulu pitäisi löytyä kohtuullisen läheltä, mutta täälläpäin ei ole paljoa mahdollisuuksia opiskella mitään "luovaa ja taiteellista" mikä mua nyt kiinnostaisi hyvin teoriapainotteisen ja välillä vähän pitkäveteisenkin merkonomikoulutuksen jälkeen. Vähän lohduttaa, etten ole ainut tämän ongelman parissa, vaan aika moni muu ikäiseni kamppailee nyt samanlaisten päätösten kanssa. Näitä on niin ahdistavaa miettiä, kun tietää että ne vaikuttavat omaan tulevaisuuteen kuitenkin aika merkittävästi. Myös kesätöitä olisi kiva saada, mutta työllisyystilanne on täällä tosi surkea, puhumattakaan siitä ettei mun jaksaminen välttämättä vielä edes riitä tekemään täyttä päivää.

Olisikohan vielä jotain muuta mistä keksisin nyt valittaa? :-D Toivottavasti tästä ei nyt jää kellekään huoli, sillä jos näitä ei lasketa niin kaikki on ihan hyvin, pitkästä aikaa voin sanoa eläväni ihan tavallista arkea sen tuomine iloineen ja suruineen. Onko siellä ruudun toisella puolella muita joiden elämässä tapahtuu nyt isoja tai vähän pienempiä muutoksia? Mukavaa tiistai-iltaa! 

10 kommenttia:

  1. Mulla on ihan sama juttu ton hoitosuhteen loppumisen kanssa! Tapasin yhtä hoitajaa vain n. 8kk ja silti se hoitosuhteen loppuminen oli ihan hirveetä.. Ite kärsin sillon vielä tosi pahasta sos. tilanteiden pelosta joten en sitten pystynyt käydä uudella hoitajalla kuin kerran.. Siihen mun hoitosuhde loppuikin kokonaan :/ tällä hetkellä voin taas aika huonosti, mutta en pysty ottaan enää yhteyttä minnekkään pelkoni takia.. Mutta eiköhän se tästä!
    Tsemppiä kovasti!! Toivottavasti löytyy hoitaja jonka kanssa oot samalla aaltopituudella :)

    Ja hei älä stressaa liikaa koulusta! Jos et ehdi valmistua keväällä niin ehdit myöhemminkin :) varmaan puolella sun ikäisistä ei ole ammattia (lukion käyneet ja muut syyt) tai opiskelupaikkaa! Sulla on kumminkin ammattiin valmistuminen tosi lähellä!!! :)
    Juuri sain kanssa kuulla että jotkut -93 syntyneet ei oi vieläkään päässeet korkeakouluun, joten sulla ei oo yhtään kiire!! Ihan rauhassa vaan <3

    Ihanaa joulunodotusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi helpottavaa kuulla, etten ole ainut jolle nuo hoitosuhteen päättymiset on olleet hankalia, tiedän sun tunteen hyvin! Paljon tsemppiä sulle ja jos olo käy liian kurjaksi niin yritä ottaa yhteyttä ammattilaiseen, sieltä löytyy apu! :)

      Kiitos, taidat olla ihan oikeassa että stressaan tuota vähän liikaakin. Ihanaa joulunodotusta sullekin! <3

      Poista
  2. Voin niin samaistua tohon hoitosuhteessa kiintymiseen. Oon käynyt samalla fysioterapeutilla vuodesta 2012, se on ensimmäinen ihminen jolle oon avautunut lähes kaikesta, mitä kannan mukanani. Pelottaa jo etukäteen ajatus siitä, että joskus tuokin hoitosuhde loppuu... Osittain sen hyvän suhteen takia mun on vaikee rakentaa luottamusta muihin hoitohenkilöihin, kun vertaan niitä aina fyssariin ("kukaan ei voi olla yhtä hyvä"). Onhan se muutenkin tosi raskasta aloittaa ihan alusta uuden ihmisen kanssa, kun on pitkä sairaushistoria takanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttuja tuntemuksia, mun fysioterapia itseasiassa loppui hetki sitten ja myös häntä tulee kyllä ikävä! :/ Joo se on kyllä raskasta, mutta eipä siihen oikein auta muu kun yrittää positiivisin mielin alkaa tutustumaan tuohon uuteen ihmiseen, vaikkei se aina kivalta tunnukaan. Kivaa loppuviikkoa! :)

      Poista
  3. Mä taas odotan kuin kuuta nousevaa sitä että pääsisin valmistumaan, vaikka vika vuosi ammattikorkeassa onkin varmasti aikamoista haipakkaa kun se on sitä nytkin D:
    Toivottavasti joulufiilis vielä nostaa sulla päätään ja sitten kun on valmistuttu, saat toivonmukaan töitä ja se kauhea stressi helpottaa, ainakin tuon osalta ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Joo eiköhän se tästä helpota, tehtävä ja koulupäivä kerrallaan. Ihanaa joulunaikaa sulle! :)

      Poista
  4. Voin samaistua myös jollaintapaa noihin sun tunteisiin hoitosuhteen päättymisestä, kävin amiksessa kaks viimestä vuotta juttelemassa aika-ajoin koulupsykologin kanssa kun olin aika alamaissa,ja hänestä myöskin muodostu tosi tärkeä henkilö mulle, ja edelleen on kyllä ikävä hänen kanssaan juttelemista, kun keväällä valmistuin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu hyvältä tietää etten ole ainut näitten fiilisteni kanssa! Vaikka se haikealta tuntuukin niin täytyisi yrittää olla onnellinen siitä, että sai elämäänsä edes hetkeksi tuollaisen ihmisen joka kuunteli ja ymmärsi. Hyvää joulunodotusta! :)

      Poista
  5. Voi miten kurjaa, että joulumieli on kateissa! Ymmärrän kyllä, että suurten muutosten alla on hankala löytää joulumieltä, mutta toivottavasti se löytyisi pian siullekin :)

    Suosittelen lämmöllä miettimään myös koulupaikkoja Seinäjoen ulkopuolella, sillä Suomessa on suuret markkinat ja ainakin itselleni aluksi suuri ja jännittävä muutos muuttui mieluisaksi ja onnelliseksi tapahtumaksi elämässäni :)

    VastaaPoista
  6. Mullakin joulumieli kateissa. Lisäks oon osastolla, joten ei mikään kovin hyvä fiilis muutenkaan :/ oon ilonen et saan apua, mut joulu osastolla, plääh...

    VastaaPoista