Paketointi-ideoita joululahjoille

17 joulukuuta 2015

Heippa! Rakastan kaikenlaista askartelua ja halusin tulla jakamaan teille muutaman idean joululahjojen paketointiin vielä ennen töihin lähtöä. Sisustus,-ja lahjatavaraliikkeessä työharjoittelussa paketteja saa tehdä parhaimmillaan kymmeniä päivässä etenkin näin jouluna ja sieltä olenkin saanut siihen hommaan paljon kivoja vinkkejä. Halusin tänä vuonna korvata kirkkaanpunaiset tonttupaperit hillityillä harmaansävyillä ja kuten ehkä arvata saattaa nämä paketit ovat menossa aikuisille ystäville ja sukulaisille. Lapset kun kaipaavat ehkä vähän perinteisempiä joulupaketteja.

Pienillä muutoksilla paketista saa vähän persoonallisemman, itse tykkään esimerkiksi korvata tavallisen nauhan pitsillä tai kangasnauhoilla. Myös juuttinarua käyttämällä paketista saa tosi kivan! Itse päädyin tänä vuonna tavalliseen lahjapaperiin, mutta senkin voi korvata esimerkiksi sanomalehdillä tai vaikka silkkipaperilla. Kokonaisuuden kruunaa itsetehdyt pakettikortit tai jos aika ei riitä niinkuin minulla niin valmiistakin korteista löytyy nättejä, kun vaan käyttää vähän vaivaa niiden etsimiseen. 


Mulla on lauantaina viimeinen työharjoittelupäivä, sitten alkaa kahden viikon joululoma. Syksy on ollut tosi kiireinen ja siksi tämä loma tulee kyllä niin tarpeeseen. Ensimmäistä kertaa ikinä vähän stressaa että saanko kaikki jouluvalmistelut tehtyä ajoissa, mutta onneksi tässä nyt on vielä hetki aikaa. Olisi kiva kuulla minkälaisia joulupaketteja te aiotte tänä vuonna tehdä ja kuinka teidän jouluvalmistelut etenee? Mukavaa loppuviikkoa! 

11 kommenttia

  1. Oi että, aivan ihana toi joulukortti! *0*

    VastaaPoista
  2. Oi ihania paketteja <3 Mistä toi paperi on ostettu vai onks se sieltä sun työpaikalta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva että tykkäät! Tuo paperi on Prismasta! :)

      Poista
    2. Oi, jospa täältäkin löytyis :P t. lahjapaperiaddikti

      Poista
  3. Kauniit paketit! :) Noilla nauhan vaihdoksilla saa tosiaan kivan pienen muutoksen aikaan :)

    VastaaPoista
  4. Miun jouluvalmistelut on vielä vaiheessa ja nyt tulin vielä kaupanpäälle kipeäksi, joten en heti pääse niitä jatkamaan :( Kuitenkin lahjat on ostettu ja suurin osa jo annettu kotiinviemisiksi rakkaille ihmisille, koti on joulukuosissa ja tunnelma on katossa joululaulujen ja fiilistelyn ansiosta :)

    VastaaPoista
  5. Minua kyllä hieman harmittaa että blogisi ei ole enään yhtä syvällinen kuin ennen..toki luen jatkossakin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielelläni kirjoitan syvällisiä postauksia edelleen, oon vaan ollut viime aikoina niin väsynyt ettei voimat riitä kun kuvien postaamiseen. Ehdota ihmeessä jos sulla on jotain ideoita mistä haluaisit että kirjoitan! :)

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.