Pink Inspiration

20 tammikuuta 2016
Heippa! Mulla ei itse asiassa ole nyt edes mitään postaamisen arvoista asiaa, halusin vaan tulla jakaamaan teille tämän eilen tekemäni inspiraatiokollaasin koska siitä tuli niin söpö! Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan niin valmistun helmi-maaliskuussa ja nyt onkin meneillään vielä ankara loppurutistus tämän koulun ja työharjoittelun kanssa. Lisäksi on monta enemmän tai vähemmän suurta henkilökohtaista juttua jotka aiheuttavat päänvaivaa, joten tuntuu älyttömän hyvältä avata blogi ja upota hetkeksi tämän vaaleanpunaisen maailman syövereihin. Sanonta "Toss your hair in a bun, drink some coffee, put on gangsta rap and handle that shit"-kuvailee tämän hetken fiilistä aika täydellisesti, hahah.
Cute
Tulin loppuviikoksi tänne äidin ja isän luokse, sillä jostain syystä pystyn täällä keskittymään noiden koulupapereiden tekemiseen paljon paremmin kuin kotona. Ehkä tässä on vähän sama juttu kun siinä että opiskelijat tykkää tehdä koulujuttuja kirjastossa, kun ympärillä ei ole samoja virikkeitä ja tekemättömiä töitä kuin kotona niin hommat tulee paremmin tehtyä. Ja tietysti plussaa on tälläinen viiden tähden palvelu kuten valmiiksi keitetty kahvi ja uunissa oleva ruoka, jonka valmistamisen eteen ei ole tarvinnut pistää tikkua ristiin, hahah. Kivaa loppuviikkoa tyypit! 

2 kommenttia

  1. Ihania pinkkejä juttuja <3 Tsemppiä siulle kaikkien rutistusten kanssa, voit olla ylpeä itestäsi, kun oot saavuttanut tavoitteet! :)

    Mie en taas osaa keskittyä kirjastossa, haluan olla kotona ja saada syödä ja huilata välillä, jos alkaa opiskelu puuduttaa :D tosin vaatiihan se sitten itsekuria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, joo oon kyllä niin iloinen sitten kun mulla on nuo merkonominpaperit kädessä! :)

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.