Omakotitalo nuorena

18 kesäkuuta 2016

Heippa! Kuten sanottu, me ostettiin mun poikaystävän kanssa omakotitalo Jepualta kahden vuoden vuokralla asumisen jälkeen ja nyt halusin tulla kertomaan siitä lisää varsinkin kun olette asuntopostausta niin kovasti toivoneet! Tässä ensimmäisessä osassa näette miltä meidän talo ja piha näyttää ja kun ollaan saatu sisällä paikat kuntoon esittelen tarkemmin asunnon sisustusta. 

Toni täyttää 21-vuotta ja minä ensi viikolla 20, joten kovin nuoriahan me ollaan ja varmasti moni ihmettelee että kuinka tälläiseen ratkaisuun päädyttiin ja kuinka siihen oikein oli varaa. Ensinnäkin, Tonilla on vakituinen työpaikka täällä Jepualla ja minä olen työtön/sairaslomalla joten kun sain opintoni Seinäjoella päätökseen oli kaikista fiksuin ratkaisu muuttaa lähelle Tonin työpaikkaa ettei matka sinne olisi enää niin pitkä. Lisäksi täällä maaseudulla omakotitalojen hinnat ovat ihan eri luokkaa kuin kaupungissa, joten asuntolainan saa helposti ilman suuria säästöjä kunhan vaan taakaja löytyy. Lainan lyhennyssumma kuukaudessa on vähemmän kuin mitä me maksettiin vuokraa, mutta tietysti omakotitalossa on sellaisia kustannuksia mitä vuokralla asuessa ei ole. Pääkaupunkiseudulla ei varmaan monellakaan nuorella parilla ole mahdollisuutta tai edes halua muutta omaan taloon mutta täälläpäin se ei ole ollenkaan tavatonta.  


Meidän uusi koti on 60-luvulla rakennettu valkoinen tiilitalo, jossa on 150 neliötä. Talo on ikäänsä nähden tosi hyvässä kunnossa eikä sieltä esimerkiksi kosteusmittauksessa löytynyt mitään ikäviä yllätyksiä. Pintaremonttia pitää tehdä niin ulko,-kuin sisäpuolellakin ja se me hyvin tiedostettiin jo ostovaiheessa, mutta talo on tosi hyvä pohja alkaa rakentamaan meidän unelmakotia. 


Meille sopiva sijainti ja iso piha oli se juttu mihin me ensimmäisenä ihastuttiin. Ulkona on vanha navettarakennus sekä suuri autotalli, jossa on aiemmin toiminut talon entisen isännän autokorjaamo. Toni on ammatiltaan autoasentaja, joten se sopii meille enemmän kuin hyvin. Minä sen sijaan ihastuin vanhoihin omenapuihin ja puutarhaan. Jos rakentaa omakotitalon piha on pitkään tosi ikävännäköinen, mutta täällä on valmiit istutukset ja kukkapenkit. Tykkään kovasti laittaa puutarhaa ja on kiva seurata minkälaisia kukkia maasta nousee kesän edetessä. 


Pihalla on kaksi vanhaa omenapuuta, syreenipensas ja suuria mäntyjä, luonnonläheisenä ihmisenä tykkään kovasti pihan vehreydestä. Aurinkoisina päivinä syön aamiaisen portailla ja kerään sisälle maljakkoon ulkoa luonnonkukkia. Etenkin nuo punaiset unikot on aivan ihania ja niistä saa kivoja kuvia. Talon takana on suuria valkoisia ruusupensaita ja vähitellen nekin alkavat kukkimaan. 


Jos olisin julkaissut kaikki ottamani kuvat tästä olisi tullut ihan kilometripostaus, mutta etteköhän te saaneet näistä jo ihan hyvän käsityksen meidän uudesta kodista. Tätä postausta kirjoittaessani mulle tuli mieleen vielä pari juttua mitä olisin voinut kuvata, mutta nyt ulkona ukkostaa ja sataa kaatamalla, joten mennään näillä. Olisi kiva kuulla mitä te tykkäätte meidän talosta ja pihasta, jos teillä on mitä tahansa kysyttävää niin vastaan mielelläni! Mikäli omakotitalon hankinta on ajankohtaista niin kannustan siihen ehdottomasti, me ollaan ainakin oltu tosi tyytyväisiä! Ja vaikka aluksi tuntui siltä, että vastassa on ihan liikaa vaikeita "aikuisten asioita" mitkä pitää talon hankinnan yhteydessä hoitaa niin selvittiin niistäkin perheen tuella hienosti. Olkaa rohkeita, seuratkaa sydäntä ja eläkää elämäänne jatkuvan sitten joskus myöhemmin-suunnittelun sijaan! :) 

Löydettiin kissanpentu

15 kesäkuuta 2016

Me siivottiin Tonin kanssa autotallia maanantai-iltana kun yhtäkkiä kuultiin kissan miukuvan. Pyörittiin ympäri takapihaa ja yritettiin etsiä mistä ääni kuului ja lopulta ojanpohjalta sinne kaatuneen vanhan laudan alta löytyi pieni harmaa kissanpentu. Raasu oli kovin likainen ja nälissää joten tuotiin se hetkeksi sisälle kun ei pennun äitiä näkynyt. Kissa miukui jatkuvasti mutta kun sen otti syliin se rauhoittui samantien. Lopulta se uskaltautui syömään ja kyllä muuten ruoka maistui! 


Hetken mietittiin että mitä kissavauvalle tehdään ja lopulta päätettiin se pitää ellei sen äitiä tai omistajaa ilmene mikä on kyllä aika epätodennäköistä kun se niin syrjästä löydettiin. Se taitaa olla villikissa, jonka emo on jostain syystä hylännyt tai hukannut. Meillähän on ennestään jo kaksi aikuista kissaa ja kani eikä meillä ole todellakaan ollut suunnitelmissa uutta lemmikkiä ottaa, mutta ihastuttiin tähän pentuun ensisilmäyksellä ja kyllähän täällä meidän uudessa talossa tilaa riittää. Joku voisi sanoa että mitä yhdestä likaisesta kissanpennusta, mutta mulle sen ilmestymisellä oli suuri merkitys. Siitä on ollut tosi paljon iloa ja sen hoitaminen tuo lisää kivaa sisältöä päiviin nyt kun joudun olla taas toistaiseksi kotona sairaslomalla. On mukavaa seurata kuinka se päivä päivältä on uteliaampi uudesta ympäristöstään, hiekkalaatikkoakin se on oppinut jo käyttämään. 

Ollaan nyt aluksi pidetty pentu, aikuiset kissat ja kani erillään, mutta annettu niiden valvotusti tavata toisiaan. Isot kissat suhtautuivat pikkuiseen tosi hyvin, haistelivat ensin varovasti mutta nopeasti kaikki kolme jo makoilivat rennosti vierekkäin. Kaikista suurin yllätys mulle oli se kuinka hyvin pentu ja kani tulevat toimeen! Minä istun työpöydän ääressä ja kirjoitan tätä tekstiä samalla kun nuo kaksi juoksentelevat jaloissani. On ihanaa seurailla kuinka kivaa niillä on keskenään! Me ei olla vielä keksitty kissavauvalle nimeä ja nyt toivoisin teidän apua! Meidän kissat ovat Ninni ja Nelli ja kani on Niilo, joten tälle pienelle tytölle toivoisimme myös N-kirjaimella alkavaa nimeä. Ehdotuksia otetaan siis vastaan, kivaa keskiviikkopäivää toivottaa Kristiina! 

Jouduin lopettaa työt

13 kesäkuuta 2016

Ääni väristen soitin työnantajalle ja kerroin mun tilanteen, pakko se on vaan todeta ettei mun jaksaminen vielä riitä töihin. Olen tosi pettynyt enkä mä olisi halunnut sitä millään itselleni myöntää, vaikka jo heti ensimmäisenä työpäivänä tajusin, ettei tämä tule pidemmän päälle toimimaan. Kolme viikkoa siellä kuitenkin sinnittelin ja vaikka tämä päättyi näin olen tyytyväinen siihen että ainakin kokeilin. Kaikista helpointa kun olisi ollut luovuttaa ja jäädä suosiolla kotiin.


Mä olin jo henkisesti valmistautunut siihen että olen koko kesän töissä ja vähän nyt vaatii aikaa tottua siihen ajatukseen että olenkin taas ainakin toistaiseksi  kotona. Terapia mulla on kerran viikossa ja lääkärille mulla on nyt taas tiiviimmin aikoja, joten kovasti tehdään töitä sen eteen että mieliala saataisiin taas tasaisemmaksi ja ahdistusta siedettävämmäksi. Mun pitää heti tänään soittaa lääkärille ja koittaa saada hänelle aika mahdollisimman pian, jotta saadaan yhdessä miettiä että kuinka tästä nyt jatketaan. Kaikki raha-asiatkin meni nyt luonnollisesti ihan uusiksi, mutta kyllä me pärjätään. Mä oon kyllä niin siunattu kun mun ympärillä on niin paljon ihania ihmisiä, jotka pitävät mua pystyssä silloinkin kun tekisi mieli vaan luovuttaa, etenkin Tonista on ollut taas ihan korvaamaton apu. Kiitos kuuluu myös teille, edelliseenkin postaukseen sain niin paljon piristäviä kommentteja!

Oon tällä hetkellä niin masentunut ja uupunut etten meinaa aamuisin päästä sängystä ylös, varsinkin kun mun nukkuminenkin on ollut taas aika olematonta. Mun kuuluukin nyt levätä mutta ei sinne sänkyyn saisi jatkuvasti jäädä, sillä se vaan masentaa ja passivoittaa entisestään. Siispä otan käyttöön taas mun hätäkeinon eli leikin olevani osastolla. Se kuulostaa ehkä hassulta mutta oon kuullut muidenkin sitä tekevän. Rytmitän siis päiväni samanlaiseksi kuin osastolla eli herään joka aamu tiettyyn aikaan, syön säännöllisesti viisi kertaa päivässä ja yritän joka päivä kehitellä jotain luovaa tekemistä jota voisi verrata toimintaterapiaan yms. ryhmiin mitä osastolla oli päivittäin. Tämän avulla saan päivääni tarvitsemani rutiinit ja mulla on sellainen olo että olen saanut edes jotain järkevää aikaiseksi. Aina tuokaan ei onnistu mutta välillä on ihan ok vaikkei olisi koko päivänä jaksanut muuta kuin hengittää. Mukavaa alkanutta viikkoa, lupaan pitää teidät ajantasalla siitä kuinka mulla menee! 

Meidän ihan uusi elämä

08 kesäkuuta 2016

Istun uudessa kodissa ikkunan eteen asetetun työpöydän ääressä ja katselen ulos miettien onko tuo kaunis maisema ihan oikeasti meidän omaa pihaa. Itken muutaman ilonkyyneleen ja rapsutan jaloissani pyörivää Niiloa, meidän uutta kääpiöluppakania. 

Me siis ostettiin mun poikaystävän kanssa omakotitalo Jepualta (ihan landelta) ja muutettiin tänne viikko sitten tiistaina. Tonilla on täällä vakituinen työpaikka ja koska sain koulun päätökseen ei minullakaan ollut enää mitään syytä jäädä Seinäjoelle. Tämä koko homma tuli tosi äkkiä, mutta välillä täytyy seurata sydäntä ja hypätä kohti tuntematonta vaikka vähän pelottaa. Me ollaan asuttu täällä vasta viikko mutta jo tässä ajassa on tullut selväksi, että tämä oli tosi hyvä päätös. Vasta nyt sitä alkaa oikeasti tajuamaan kuinka monella tapaa Tonin ihan liian pitkä työmatka kuormitti meidän arkea.  Eikä enää tarvitse jatkuvasti olla lähtökuopissaan ja miettiä että mistä ja kuinka nopeasti se uusi asunto löydetään. Nyt meillä on ikioma koti jossa saamme asua kaikessa rauhassa. Mä oon niin onnellinen! 


Mulla alkoi myös kesätyöt 23.5 ja siinä onkin kyllä riittänyt haastetta kerrakseen. Mä en ole ikinä ennen ollut varsinaisesti töissä, sillä tähän asti mun psyykkiset voimavarat eivät ole siihen riittäneet. Oon sairastanut jo niin monta vuotta että siitä on väistämättäkin tullut mielessäni osa minua ja olen monesti miettinyt että pystynkö koskaan tällä päällä tekemään oikeita töitä. Kaikista helpoin ratkaisu olisi ollut jäädä taas kotiin, sillä jo ajatuskin kahdeksan tunnin työpäivästä sai mut itkemään. Mutta rahaa on pakko saada jostain ja kun mulle puolivahingossa töitä tarjottiin niin päätin että hitto vie nyt mä edes yritän. 

En halua työpaikkani nimeä kertoa, mutta se on fyysisesti aika raskasta tehdastyötä, koko päivän täytyy olla jalkojensa päällä ja nostella painavia laatikoita yms. Kun olin vielä koulussa, mun työharjoittelupaikassa olin neljä tuntia päivässä ja valehtelisin jos väittäisin etteikö tunnu pahalta kun siihen tuli puolet lisää. En todellakaan ole tottunut varsinkaan noin fyysisesti raskaaseen työhön, joten olo on jatkuvasti kuin katujyrän alle jääneellä ja hirveän alkutsempin jälkeen alkaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä, ettei mielikään meinaa jaksaa. Mulla on ollut pitkään tosi tasainen olo, mutta vähitellen muuttostressin myötä masennus ja ajoittainen ylivireys on alkaneet taas oireilemaan. Välillä on päiviä kun hirveällä tsemppaamisella selviän töistä ihan hyvin ja sitten on niitä kun itku on herkässä jo heti herättyäni ja töihin lähteminen tuntuu ihan ylitsepääsemättömältä esteeltä. Päivittäin mietin, että otinko nyt kuitenkin liian painavan taakan harteilleni.  Toisaalta, mä olen polttanut itseni loppuun pienen elämäni aikana niin monta kertaa että huomaan välillä olevani sen takia ehkä vähän liiankin varovainen haastamaan itseäni. Täytyy varmaan vaan yrittää parhaansa ja katsoa kuinka pitkälle se riittää. 


Tällä hetkellä mun arki on sitä että olen töissä klo.7-15.30 ja loppupäivä on mennyt toistaiseksi muuttolaatikoita purkaessa. Pikkuhiljaa tavarat alkavat löytää paikoilleen minkä myötä tämä asunto alkaa jo tuntumaan kodilta. Mä oon aina salaa haaveillut omasta lemmikkikanista ja heti kun tämän talon ostimme päätin pienen unelmani toteuttaa. Mulle tuli kyllä ihan yllätyksenä kuinka vilkas  ja seurallinen tapaus tämä onkaan, pieni kani istuu sylissä ja pureksii porkkanaa. Eikö olekin syötävän suloinen! Saa nähdä mitä kissat tuumaavat kun tapaavat perheen uuden tulokkaan.

Tämä on ensimmäinen päivä melkein kuukauteen kun ennätän rauhassa istumaan koneen ääreen ja voi miten mulla on ollut tätä blogia ikävä! Mulla on hirveä määrä postauksia rästissä, mm. muutama yhteistyöjuttu sekä tietenkin mun valmistujaiset! Myös meidän uutta kotia aion kyllä esitellä kun saadaan vaan paikat kuntoon. Vähän nyt mun jaksamisesta riippuen koitan päästä kiinni taas säännölliseen postaustahtiin, jos täällä on hiljaista niin se on sitten merkki siitä että Kristiinaa väsyttää. Kirjoittaminen kuitenkin selkeyttää mun ajatuksia, joten yritän pitää tästä kiinni! Mä olen helposti kyllästyvää sorttia ja aloin kaipaamaan blogin ulkoasuun lisää väriä, joten hankin uuden. Toivottavasti tykkäätte tästä yhtä paljon kuin minä itse! Valitettavasti postaustauko aina vähentää lukijamääriä hetkeksi,  mutta jos vielä olet siellä niin laita ihmeessä kommenttia!  Mukavaa loppuviikkoa! 
Made With Love By The Dutch Lady Designs