Meidän ihan uusi elämä

08 kesäkuuta 2016

Istun uudessa kodissa ikkunan eteen asetetun työpöydän ääressä ja katselen ulos miettien onko tuo kaunis maisema ihan oikeasti meidän omaa pihaa. Itken muutaman ilonkyyneleen ja rapsutan jaloissani pyörivää Niiloa, meidän uutta kääpiöluppakania. 

Me siis ostettiin mun poikaystävän kanssa omakotitalo Jepualta (ihan landelta) ja muutettiin tänne viikko sitten tiistaina. Tonilla on täällä vakituinen työpaikka ja koska sain koulun päätökseen ei minullakaan ollut enää mitään syytä jäädä Seinäjoelle. Tämä koko homma tuli tosi äkkiä, mutta välillä täytyy seurata sydäntä ja hypätä kohti tuntematonta vaikka vähän pelottaa. Me ollaan asuttu täällä vasta viikko mutta jo tässä ajassa on tullut selväksi, että tämä oli tosi hyvä päätös. Vasta nyt sitä alkaa oikeasti tajuamaan kuinka monella tapaa Tonin ihan liian pitkä työmatka kuormitti meidän arkea.  Eikä enää tarvitse jatkuvasti olla lähtökuopissaan ja miettiä että mistä ja kuinka nopeasti se uusi asunto löydetään. Nyt meillä on ikioma koti jossa saamme asua kaikessa rauhassa. Mä oon niin onnellinen! 


Mulla alkoi myös kesätyöt 23.5 ja siinä onkin kyllä riittänyt haastetta kerrakseen. Mä en ole ikinä ennen ollut varsinaisesti töissä, sillä tähän asti mun psyykkiset voimavarat eivät ole siihen riittäneet. Oon sairastanut jo niin monta vuotta että siitä on väistämättäkin tullut mielessäni osa minua ja olen monesti miettinyt että pystynkö koskaan tällä päällä tekemään oikeita töitä. Kaikista helpoin ratkaisu olisi ollut jäädä taas kotiin, sillä jo ajatuskin kahdeksan tunnin työpäivästä sai mut itkemään. Mutta rahaa on pakko saada jostain ja kun mulle puolivahingossa töitä tarjottiin niin päätin että hitto vie nyt mä edes yritän. 

En halua työpaikkani nimeä kertoa, mutta se on fyysisesti aika raskasta tehdastyötä, koko päivän täytyy olla jalkojensa päällä ja nostella painavia laatikoita yms. Kun olin vielä koulussa, mun työharjoittelupaikassa olin neljä tuntia päivässä ja valehtelisin jos väittäisin etteikö tunnu pahalta kun siihen tuli puolet lisää. En todellakaan ole tottunut varsinkaan noin fyysisesti raskaaseen työhön, joten olo on jatkuvasti kuin katujyrän alle jääneellä ja hirveän alkutsempin jälkeen alkaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä, ettei mielikään meinaa jaksaa. Mulla on ollut pitkään tosi tasainen olo, mutta vähitellen muuttostressin myötä masennus ja ajoittainen ylivireys on alkaneet taas oireilemaan. Välillä on päiviä kun hirveällä tsemppaamisella selviän töistä ihan hyvin ja sitten on niitä kun itku on herkässä jo heti herättyäni ja töihin lähteminen tuntuu ihan ylitsepääsemättömältä esteeltä. Päivittäin mietin, että otinko nyt kuitenkin liian painavan taakan harteilleni.  Toisaalta, mä olen polttanut itseni loppuun pienen elämäni aikana niin monta kertaa että huomaan välillä olevani sen takia ehkä vähän liiankin varovainen haastamaan itseäni. Täytyy varmaan vaan yrittää parhaansa ja katsoa kuinka pitkälle se riittää. 


Tällä hetkellä mun arki on sitä että olen töissä klo.7-15.30 ja loppupäivä on mennyt toistaiseksi muuttolaatikoita purkaessa. Pikkuhiljaa tavarat alkavat löytää paikoilleen minkä myötä tämä asunto alkaa jo tuntumaan kodilta. Mä oon aina salaa haaveillut omasta lemmikkikanista ja heti kun tämän talon ostimme päätin pienen unelmani toteuttaa. Mulle tuli kyllä ihan yllätyksenä kuinka vilkas  ja seurallinen tapaus tämä onkaan, pieni kani istuu sylissä ja pureksii porkkanaa. Eikö olekin syötävän suloinen! Saa nähdä mitä kissat tuumaavat kun tapaavat perheen uuden tulokkaan.

Tämä on ensimmäinen päivä melkein kuukauteen kun ennätän rauhassa istumaan koneen ääreen ja voi miten mulla on ollut tätä blogia ikävä! Mulla on hirveä määrä postauksia rästissä, mm. muutama yhteistyöjuttu sekä tietenkin mun valmistujaiset! Myös meidän uutta kotia aion kyllä esitellä kun saadaan vaan paikat kuntoon. Vähän nyt mun jaksamisesta riippuen koitan päästä kiinni taas säännölliseen postaustahtiin, jos täällä on hiljaista niin se on sitten merkki siitä että Kristiinaa väsyttää. Kirjoittaminen kuitenkin selkeyttää mun ajatuksia, joten yritän pitää tästä kiinni! Mä olen helposti kyllästyvää sorttia ja aloin kaipaamaan blogin ulkoasuun lisää väriä, joten hankin uuden. Toivottavasti tykkäätte tästä yhtä paljon kuin minä itse! Valitettavasti postaustauko aina vähentää lukijamääriä hetkeksi,  mutta jos vielä olet siellä niin laita ihmeessä kommenttia!  Mukavaa loppuviikkoa! 

28 kommenttia:

  1. Niin suloinen kani <3
    Teethän joskus postauksen teidän uudesta kodistakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Teen toki kunhan vaan saadaan loput muuttolaatikot purettua! :)

      Poista
  2. Taidat olla Atrialla. ;)

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea uuteen kotiin! Kani on myös aivan järjettömän suloinen♥ Odottelen innolla lisää postauksia teidän kodista, ja sen sisustuksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, eikö olekin ihana! Kuvia meidän kodista luvassa sitten kun saadaan loputkin tavarat paikoilleen1 :)

      Poista
  4. Onnea uuteen kotiin! Ja kani kyllä näyttää syötävän suloiselta. :)

    Saanko kysyä sulta (ei nyt liity mitenkään aiheeseen), että miten sun kaksisuuntaisen diagnoosiin päädyttiin? Mulla on kyseistä sairautta epäilty, mutta epäily kaksisuuntaisen mielialahäiriön tutkimuskeskusessa melkein kumottiin (vauhtikaudet ei olleet riittävän voimakkaita, eikä diagnoosia haluta antaa ns. turhaan). Vuodenvaihteen jälkeen jotkin hoitotahot epäilivät sairautta mulla kuitenkin uudelleen, kun mulle yhtäkkiä puhkesi vakava-asteinen masennusjakso. Toistaiseksi mitään ei ole tutkittu uudelleen, mutta mielialanvaihteluita mulla on ollut. Mua on siis pitkään hoidettu masennuspotilaana, mutta lääkkeisiin ei tunnu olevan mitään vastetta, joten siksi itsekin pohdin kaksisuuntaisen mielialahäiriön mahdollisuutta, vaikka eri hoitotahot ovatkin hieman eri mieltä kyseisen diagnoosin suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentista! Tottakai saat kysyä, valmistaudu lukemaan romaani! :D

      Mulla todettiin vaikea masennus jo joskus 14-vuotiaana ja mua hoidettiin siis kuusi vuotta väärällä diagnoosilla. Rajuja mielialanvaihteluita mulla oli jo silloin, mutta tuota diagnoosia ei nuorille haluta tehdä varsinkin kun siihen ikään nuo vaihtelut kuuluukin. Itse tunnistin itsessäni tämän sairauden jo 15-vuotiaana mutta lääkärit olivat sitä mieltä että olen vain tunne-elämältäni epävakaa, joten sitä ei tutkittu sen tarkemmin.

      Tähän sairauteen kuuluu se, että jaksoilla on taipumus pahentua pahenemistaan mikäli hoito on väärää tai sitä ei saa ollenkaan. Mä söin periaatteessa ihan turhaan masennuslääkkeitä sen kuusi vuotta ja nehän vaan pahentavat vauhtijaksoja, joten ei kai mikään ihme että tässä oltiin välillä aika heikossa hapessa ja todellisuuden taju hämärtyi.

      Sain vihdoin oikean diagnoosin viime kesänä kun koko kevät oli ihan selvää maniaa kaikkine suuruusharhoineen ja sitten tuli taas vaikea masennus. Lääkäri mulle sanoi että jotta tämän diagnoosin saa on olennaista että ne vauhtijaksot on selkeitä ja tarpeeksi pitkiä. Mulle diagnosoitiin ensin tarkemmin määrittelemätön kaksisuuntainen mielialahäiriö sillä haluttiin seurata vielä tarkemmin mun oirelua ja vasta sitten päättää että kumpaa tyyppiä tämä on. Alkuvuodesta sitten todettiin että tämä on sitä hankalampaa sorttia eli 1. tyyppiä. 2. tyypissä ne vauhtijaksot ovat paljon lievempiä, mutta sairaus on sama kuitenkin joten tämän diagnoosin saaneiden ihmisten voinnissa voi olla keskenään hyvinkin suuria eroja. Toiset elää ihan tavallista elämää kun taas toiset ovat osastokierteessä vuosikausia.

      On tosi tärkeää että saat apua oli diagnoosi sitten mikä tahansa ja minusta tuo kuulostaa nyt siltä, että asiaa pitäisi tutkia tarkemmin! Olen tässä vuosien varrella huomannut että valitettavan usein sun itse täytyy tehdä paljon töitä sen eteen että saat oikeanlaista hoitoa, joten kannattaa rohkeasti tuoda esille omaa huoltaan, sillä tosiaan ne masennuslääkkeet vaan pahentavat tätä sairautta. Toivottavasti tästä oli sulle jotain apua ja jos jäi kysyttävää niin vastaan mielelläni, mutta nämä vaan mun omia kokemuksia enkä ole mikään lääkäri! :D Paljon tsemppiä! <3

      Poista
  5. Ihana kani. :) Eläimet on vaan niin ihania. Voisitko tehdä postauksen, jossa on kuvia sun lemmikeistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä on, ne on mun pieniä ja karvaisia terapeutteja! Kiitos ideasta! Meidän kissat on niin vilkkaita että niistä on hankalaa saada kovin hyviä kuvia mutta voisin kyllä yrittää, pupu on vähän rauhallisempi joten siitä saa kyllä kunnollisia kuvia. Voisin kyllä sellaisen postauksen jossain vaiheessa toteuttaa! :)

      Poista
  6. Täällä ollaan edelleen! :)

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea uudesta kodista <3 Ja voi kuinka ihana kani!


    http://vilhelmiinalyydiaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  8. Onnea kovasti uudesta kodista sekä työpaikasta! :) Sekä tuosta suloisesta kanista <3 Tsemppiä töiden suhteen ja muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, eiköhän tässä pärjäillä! :)

      Poista
  9. Onnea kotiin <3 Ihana kuulla susta : ) JA voii miten söpö pupu <3

    VastaaPoista
  10. Ei olla karattu minnekkään! :) Blogin uusi ulkoasu on kaunis ja sun näkönen :) Pupu on kyllä niiiiin suloinen <3 Ite oon myös haaveillu kanista joka ois kesy ja tykkäis olla sylissä :) Mun vanhemmilla on kani joka ei tykkää kun sitä nostetaan, se on vähän pelokas. Mutta ihana kuulla susta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja ihanaa kuulla että oot siellä! :) Mäkin jotenkin oletin että kaikki kanit on sellaisia vähän arkoja ja siksi tulikin niin puskista kun tämä on niin huomionhaluinen ja tukkii syliin! :D

      Poista
  11. Hei! Sanoisin että kiva teksti mutta en puhelimella saanut kunnolla luettua, kun osa tekstistä jää näytön vasemmassa reunassa pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä kun sanoit, korjasin nyt tuota mobiiliversiota ja nyt sen pitäisi toimia! :)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan