Kosmetiikkalaukun Suosikit

02 maaliskuuta 2017

Hups, jo toinen postaus tänään, mutta olen niin innoissani kun huomaan mun bloggausinnon palanneen pienen tauon jälkeen! Halusin tulla esittelemään teille tämän hetkiset kosmetiikkasuosikkini, sillä päivittäin käyttämäni tuotteet ovat vähän vaihtuneet edellisestä vastaavasta postauksesta! Olen tutustunut vegaaniseen kosmetiikkaan ja valtaosa näistä tuotteista onkin ostettu Citymarketin luonnonkosmetiikkahyllystä. Joidenkin tuotteiden kohdalla olen yllättynyt positiivisesti ja mukaan on mahtunut pari pettymystäkin, mutta suurinosa testaamistani tuotteista on jäänyt käyttöön. Keskitytään tässä postauksessa kuitenkin niihin lemppareihin, joista yksi on tuo kuvassa näkyvä Marimekon meikkipussi! 


Tähän Laveran 3 in 1 kasvojenpuhdistusaineeseen olen ihan rakastunut, tätä voi siis käyttää niin pesuun, kuorintaan kuin laittaa naamioksikin. Pesen tällä kasvot aamulla ja illalla, se poistaa hyvin iholta sekä meikin että epäpuhtaudet. Suosittelen!


Zuii on myös luonnonkosmetiikkamerkki, mutta tämä poskipuna ei käsittääkseni ole vegaaninen. Mutta koska tykkään sen sävystä kovasti haluan sen käyttää loppuun siitä huolimatta. Zuiilta olen kokeillut myös meikkivoidetta, kulmakynää ja ripsaria joista tykkäsin niin paljon että ne on loppuneet jo aikoja sitten, täytyisi kyllä tilata niitä lisää! 


Ostin itselleni vuosi sitten joululahjaksi paketin Ecotoolsin meikkisiveltimiä enkä ole sen jälkeen enää muita käyttänyt, sillä tykkään näistä niin paljon. Tuotteet valmistetaan luonnonmateriaaleista eikä sarjan tuotannossa ole vahingoitettu eläimiä. Tuotteet sopivat siis hyvin ympäristötietoisille kuluttajille, jotka arvostavat luonnollista ja edullista kauneudenhoitoa. Tykkään! 


Viimeisenä 2 in 1 Compact Foundation eli puuteri ja pohjustus samassa tuotteessa kivipuuterin muodossa. Tämä on ehdoton suosikkini, sillä se peittää tosi hyvin, mutta antaa kuitenkin keveän  ja luonnollisen lopputuloksen. Vähän lisään tämän päälle vielä Laveran kivipuuteria, sillä tämä jättää mun makuun ihon pikkuisen liian kiiltäväksi pelkästään käytettynä. 

Oletteko te testanneet jotakin näistä?

4 kommenttia

  1. Koska teet asunnonesittely videon? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Sitä on pyydetty niin paljon että ihan varmasti sen teen sitten kun täällä alkaa loputkin tavarat löytää paikkansa! :)

      Poista
  2. Hei, olisi mukava jos kertoisit esim. puhdistuaseineen kohdalla, millainen iho itselläsi on ja millaiselle iholle tuote on tarkoitettu. Toki sen saattaa kuvasta lukeakkin, mutta selkeyttäisi tekstiä kuitenkin todella paljon. Ja tämä auttaisi varmasti ihmisiä miettimään sopiiko kyseinen tuote itselleen esim. jos omistat kuivan ihon ja käytät kuivalle iholle tarkoitettua tuotetta ja olet siitä positiivisesti yllättynyt niin näin joku toinen kuiva ihoinen uskaltaisi tuotetta myös kokeilla. Toivottavasti sait ideasta kiinni ;D mutta kuitenkin kiva postaus, tälläisiä on mukava lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rakentavasta palautteesta, voisin tehdä mun ihonhoidosta vielä ihan oman postauksen! :)

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.