Vinkkejä ihonhoitoon

Heippa! Esittelin aiemmin kosmetiikkalaukkuni suosikit ja sen yhteydessä pyydettiin että olisin postauksessa kertonut tarkemmin ihonhoidostani ja päätin omistaa aiheelle ihan oman postauksen. 

Olen siitä onnekas, että ihoni on ollu aina melko hyvässä kunnossa tai ainakin olen välttynyt aknelta, atooppiselta iholta ja muilta suuremmilta vaivoilta. Sen sijaan mun iho on aika kuiva mikä tietenkin korostuu erityisesti talvella, iho hilseilee ja punoittaa helposti. Ihonhoidon suhteen olen kuitenkin aika joustava, en vanno tiettyjen tuotteiden nimeen vaan testaan mielelläni eri vaihtoehtoja, tai ehkä en vaan ole vielä löytänyt juuri niitä mulle ihan täydellisiä. 


Päivittäiset ihonhoitorutiinini:

Pesen kasvot aamulla ja illalla, kuivaan pyyhkeeseen ja levitän kosteusvoidetta. Pyrin juomaan paljon vettä mikä tekee hyvää iholle ja ihan koko kropalle. Saan rasvaisesta ja epäterveellisestä ruuasta heti finnejä, joten yritän jättää ne aika minimiin. Kuorin ihoni pari kertaa viikossa, mutta sen useammin se ei kannata, sillä ainakin mun ihoa se tuntuu kuivattavan entisestään. Koska mun iho on tosi kuiva niin varmaan se tärkein rutiini on juurikin se kasvovoiteen levittäminen aamuin illoin, iltaisin laitan sitä parikin kertaa ennen nukkumaanmenoa. Tällä hetkellä mulla on käytössä Benecosin kasvovoide. Jos mulla on ripsienpidennykset niin käytän silmämeikin puhdistuksen apuna kosteuspyyhkeitä, jotta en vahingossakaan hinkkaa silmiä niin että ripset voivat irrota. 

Mulla ei ole tiettyjä tuotteita joita käyttäisin aina ja päivittäiset rutiinitkin vähän vaihtelevat ihon kunnon mukaan. Esimerkiksi kesällä ihoni ei tarvitse niin paljon kosteutusta ja jos kasvoihin ilmestyy näppyjä yritän kiinnittää vielä erityisesti huomiota kasvojen puhdistukseen. En koskaan jätä meikkejä kasvoille vaan pesen ne pois viimeistään ennen nukkumaanmenoa ja viikonloppuisin kun olen kotona en meikkaa ollenkaan vaan annan ihon hengittää. 

Vinkkejä ihonhoitoon: 

Muista vaihtaa tyynynliina ja pyyhkeet säännöllisesti, ettei iholle pääse bakteereita, myös älypuhelimen näyttö kannattaa tästä syystä aika ajoin puhdistaa. Vältä sokeristen,-ja rasvaisten herkkujen syömistä, huonoja yöunia ja stressiä, kaikki tämä vaikuttaa negatiivisesti myös ihoosi. Muista juoda paljon vettä, huolehtia terveellisen ravinnon saanista sekä liikunnasta, raittiissa ulkoilmassa liikkuminen tekee hyvää koko kropalle ja tottakai mielellekin. Eri vihannekset ja hedelmät puhdistavat, heleyttävät ja kirkastavat ihoa, joten suosi niitä. Vältä ihon turhaa koskettelua ja jos nyt joku näppylä on pakko nitistää niin muista desinfioida kätesi ennen ja jälkeen toimenpiteen ettei epäpuhtaudet siirry eteenpäin. 

Näillä rutiineilla ja vinkeillä oma ihoni pysyy hyvässä kunnossa, eikä se mun mielestä mitään tämän ihmeempää vaadi ellei tosiaan pohjalla ole jotain hankalampia iho-ongelmia. Olisi kiva kuulla millaisia ovat teidän ihonhoitorutiinit ja mitkä tuotteet te olette todenneet teille parhaiten toimiviksi! Kivaa uutta viikkoa! 

10 kommenttia:

  1. Kiitos hyödyllisistä vinkeistä! (:

    VastaaPoista
  2. Hyviä vinkkejä! :) itse olen aika laiska ihonhoitaja, mutta jotenkin olen onnistunut sen pitämään kunnossa :D ehkä teen silti jotain oikein!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Joo ei se välttämättä mitään ihmeellisyyksiä vaadi jos iho on luonnostaan melko hyvässä kunnossa! :)

      Poista
  3. Lisäisin kyllä noihin, että on muistettava syödä oikeenlaisia rasvoja; ja tarpeeksi! Hiuksetkin kiittää.

    VastaaPoista
  4. Garnier testaa eläimillä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän sen kyllä mutta olen päättänyt käyttää tuon purkin loppuun :)

      Poista