Neljä ilonaihetta

26 huhtikuuta 2017

kasvi5 PicMonkey 1 muki

Tällä kertaa taas vähän henkilökohtaisempaa tekstiä. Mä en nimittäin ole viime aikoina voinut kauhean hyvin. Mä en osaa sanoa vaan yhtä syytä sille mistä tämä varsinaisesti alkoi, koska tässä on nyt ollut niin monenlaista ikävää mutta esimerkiksi mun läheiset sairastaa mikä aiheuttaa huolta ja surua. Jatkuvaa ahdistuneisuutta ja riittämättömyydentunteita minkä seurauksena en ole viime aikoina hirveästi nukkunut ja olen tosi väsynyt. Nukkua voisin vaikka kellon ympäri, mikään ei oikein huvita ja kokoajan itkettää. Ajatukset on synkkiä ja on tosi vaikeaa keskittyä oikein mihinkään. Onneksi tällä viikolla olen ollut jo vähän paremmalla mielellä ja on intoa taas tännekin kirjoitella enemmän. Itseni ja teidän piristykseksi ajattelin kirjoittaa neljä tämän hetken ilonaihetta. 

1. Vaikka vointini olisi välillä miten huono tahansa niin mulla on moneen muuhun tämän sairauden kanssa elävään ihmiseen verrattuna asiat tosi hyvin. On perhe, avomies, yhteinen koti, ystäviä ja hyvä taloudellinen tilanne. Erityisen kiitollinen olen tällä hetkellä kaikesta siitä tuesta ja avusta mitä saan Tonilta silloin kun itsellä on voimat loppu. Myös paras ystäväni jaksaa muistuttaa, että häneen saa olla yhteydessä aina kun siltä tuntuu, mä niin rakastan näitä ihmisiä! 

2. Vaikka ulkona sataa lunta niin meidän lähikauppaan oli tänään tullut myyntiin ne kaipaamani orvokit  ja ostin niitä meidän kuistille, jonka aiemmin ehdinkin jo esitellä. Tuli keväinen fiilis, vaikka se pihan haravointi josta sunnuntaina haaveilin saa vielä odottaa. Mutta tuo huono sää on onneksi loistava syy rentoutua sisällä hyvän kirjan, teemukin ja villasukkien kanssa.

3. Pikaviisiitti Helsingissä viime lauantaina saa mut edelleen hyvälle mielelle, pieni maisemien vaihdos teki tosi hyvää ja Bloggers´ Inspiration Day oli kiva kokemus! Helsinkiin tosin jäi vielä niin paljon nähtävää, että taidan varata kalenterista ajan pian uudelle minilomalle.

4. Myös minä olen innostunut Bullet Journal harrastuksesta ja joka päivä sinne tulee jotain kirjoiteltua tai piirrettyä. Jos termi ei ole tuttu niin Bullet Journal on kaikessa yksinkertaisuudessaan tyhjä vihko, jonne sä itse luot eräänlaisen kalenterin. Tykkään kirjoittaa ylös asioita ja tehdä listoja ja myös ne teen nykyään tuohon samaan vihkoon. Se on todella rentouttavaa puuhaa ja suosittelen lämpimästi sitä kokeilemaan, kannattaa aloittaa homma katsomalla tämä video joka kiteyttää hyvin mistä tässä oikein on kyse. Kiinnostaisiko teitä nähdä miltä mun bujo näyttää? Kivaa keskiviikko-päivää toivottaa Kristiina! 

6 kommenttia:

  1. Pienistä ja isoistakin ilonaiheista on aina kiva lukea, kiitos kun jaoit :)

    Ja näytä ihmeessä miltä sun bujo näyttää, niitä on aina mielenkiintoista lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, mukavaa jos tykkäsit! Voisin mun bujosta tehdä joskus postauksen! :)

      Poista
  2. Mäkin usein alan listaamaan positiivisia asioita ihan vaan vaikka mielessäni jos mieltä painaa vaan ikävät asiat, se on tosi hyvä tapa. Tsemppiä sulle! 💗
    // Ja pakko sanoo että oon jo pitkään seurannut sun blogia ja sitä enemmän sun videoita, aina kun oot niitä pistänyt. Nyt kun tein oman blogin niin on kivempi pistää kommenttia ihan omilla kasvoilla. :)

    nooraemiliaaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti, ihanaa kuulla että oot seurannut mun blogia ja videoita! :) Käyn tsekkaamassa sun blogin!

      Poista
  3. Ihania kuvia! Mahtavaa, että kerrot myös elämän ei niin hyvistä puolista, eihän elämä aina ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Ihania ilonaiheita kuitenkin aina löytyy. Kokonaisuudessaan ihana postaus ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, kiva kuulla että tykkäsit! Mä haluan että mun blogi on sellainen positiivinen ja kaunis paikka, mutta tahdon rehellisesti tuoda myös esiin sitä että välillä on arjessa niitä haasteitakin. :)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan