Koirakuumetta ilmassa

10 toukokuuta 2017
koirat

Pitsisiivin kohti unelmia vai mitä, täällä on nimittäin eräs jo pitkäaikainen unelma toteutumassa! Niinkuin joku saattaa muistaa niin mulla on neljä vuotta vanha kiinanpystykorva Misty, mutta kun kolme vuotta sitten muutettiin Tonin kanssa meidän ensimmäiseen yhteiseen asuntoon meillä oli sellainen elämäntilanne ettei koiralle olisi ollut riittävästi aikaa joten Misty jäi asumaan mun vanhempien luokse. Ikävä oli kova ja koiraa oltaisin kovasti haluttu pitää, mutta päätettiin odottaa sopivampaa hetkeä. 

Nyt kolme vuotta myöhemmin ollaan asuttu omakotitalossa vuoden verran ja näin sairaslomalaisena mulla ei muuta olekaan kuin aikaa ja Tonikin kyllä hoitaisi koiraa tosi mielellään. Olisi ihanaa tulla kotiin kun koira olisi vastassa ja heiluttaisi häntää, saisin kivan lenkkikaverin ja uuden perheenjäsenen. Vaikka masentaisi niin olisi hyvä syy lähteä käymään ulkoilemassa, eli pidettäisiin tämän tassuterapeutin kanssa huolta vähän toinen toisistamme.
Misty on asunut mun vanhemmilla jo niin pitkään, että sovittiin sen jäävän sinne kun hekin ovat siihen tottakai jo niin kovasti kiintyneet ja koirankin kannalta niin on varmasti paras. Onneksi asun niin lähellä että kotona tulee käytyä monta kertaa viikossa niin pääsen Mistyn kanssa säännöllisesti ulkoilemaan. :) 

Me etsitään pientä seurakoiraa, rodun suhteen ei olla ehdottomia mutta hyviä vaihtoehtoja voisi olla mopsi, papillon tai tiibetinspanieli. Tällä hetkellä nyt vaan etsimme sopivaa ja säästetään rahaa niin että heti kun meille oikea koira löytyy niin käydään se hakemassa. 
Vaikka aika on varmasti nyt juuri sopiva niin tottakai vähän jännittää, sillä koiran ottaminen on mielestäni kuitenkin iso päätös johon täytyy sitoutua sataprosenttisesti. Mutta muistan tämän saman jännityksen edellisenkin koiran kohdalla ja hienosti pärjättiin kun yhdessä asuttiin, joten olen luottavaisin mielin! Onko siellä ruudun toisella puolella muita koiranomistajia tai koirakuumeesta kärsiviä? 

10 kommenttia

  1. Miul ei oo omaa koiraa, mut porukoilla on kaks pohjanpystykorvaa. :) Haluisin oman koiran,mut tällä hetkellä ei aika riitäis siitä huolehtemiseen. Tulevaisuudessa luultavasti aion ottaa koiran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, voi nuo pohjanpystykorvat on tosi kivoja koiria! Joo mulla oli sama tilanne aiemmin, mutta nyt ajankohta on sellainen että koiralle on taas aikaa varmasti tulevaisuudessakin! :)

      Poista
  2. Mulla on sileäkarvanen collie, mutta kaveri sille pitäs saada, ehkä jo tän vuoden aikana :D Pliis, älä ota mopsia. Ne ei voi kaikissa tilanteissa hengittää normaalisti, on muitaki jalostuksesta jouhtuvia vaikeuksia. Mm. silmät on niin ulkonevia että ne saattaa poksahtaa paikoiltaan. (Ja nyt tulee joku mopsin omistaja tähän riitelemään, että suurin osa ei ole tollasia, mutta minusta on liikaa jos rodussa on ees muutama kymmen kappaletta koiria jotka on tollasia) Ja jos tipsun otat nii eti pitkäkuononen ja jalkanen pentueen vanhempi, joillakin niillä on nykyään aivan järkyttävän lyhyet kuonot ja jalat. Olis mulla papilloneistaki jotaki sanottavaa mutta se nyt on noihin kahteen muuhun verrattuna terverakenteisin... Kiitos ja anteeksi :D Sisäinen koiranhankinta - nipottaja pääsi puhumaan pitkästä aikaa :D Ja hitsi en huomannu vasta ku nyt että sieki oot Kristiina! Jos tarttet pentueen valinnassa apua kun rotuun oot päätyny niin mie voin auttaa jos tarttee!

    VastaaPoista
  3. Mulla on ollut ihan kauhee koirakuume tässä jokusen vuoden! Nyt on kuitenkin kasvattaja katsottuna ja varauslistoilla ollaan, jos sattuis seuraava pentuesuunnitelma onnistumaan :) Meille pitäisi siis olla tulossa sellainen "pieni" seurakoira kuin newfoundlandinkoira.
    Koiranetin jalostustietojärjestelmästä on hyvä selailla kasvattajia. Saa käsityksen siitä, mitkä asiat on kasvattajalle tärkeitä (näyttelytulokset, terveystulokset, rodunomaiset harrastukset...)

    VastaaPoista
  4. Oon halunnu koiraa jo monen vuoden ajan, mutta pikkusisko on allerginen, nii se on vähä mahotonta :/ Syksyllä ois muutto omaan asuntoon edessä, mutta uskon että elämäntilanne ei oo sillon kaikkein sopivin siihen, että ottaisin koiran. Mutta ehkä parin vuoden päästä! :D

    http://sofiaidaannneli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Me otettii avomieheni kanssa tammikuussa staffipentu ja jäin helmikuussa uupumuksen ja masennuksen takia sairaslomalle jolla olen edelleenkin ja voin sanoa että koira on ollut parasta lääkettä ja terapiaa, ilman koiraa olisin varmasti ollut koko alkuvuoden täysi sänkypotilas. voin kertoa että staffi on aivan ihana seurakoira, ei todellakaan sellainen mitä yleensä ihmisillä on ennakkoluuloina. suosittelen tutustumaan rotuun! :)
    T.Ansku

    VastaaPoista
  6. Miekin olen huomannut, että koira on ihan loistavaa terapiaa! Mua auttoi aikanaan paljon se, että oli vain pakko käydä ulkona, vaikka mieli oli musta eikä mitään muuta olisi halunnut kuin jäädä sängynpohjalle. Lopulta teki tosi hyvää lähteä edes ihan hetkeksi ulos, vaikka pelkäsikin että taas iskee paniikkikohtaus. Huomasi, että mie selviän kyllä. Ja ainakin oma yksilöni on niin hönö tapaus, että väkisin sille nauraa vaikkei mikään muuten edes hymyilyttäisi. :D Nyt mun henkinen tasapaino on huomattavasti parempi enkä voi olla kuin kiitollinen tuosta mun pienestä otuksesta. <3

    VastaaPoista
  7. Olin tulossa sanomaan samaa kuin toinen Kristiina eli älä missään nimessä ota mopsia. Älä tue sairaiden koirien kasvatusta ja jalostusta, ihminen on julma ja itsekäs kun on luonut mopsista sellaisen rakenteeltaan ettei se pysty kunnolla hengittämään. Meillä oli joskus kaksi niitä hoidossa ja sitä niiden touhua oli oikeasti surullista katsoa. Etsippä netistä kuvia miltä mopsikin on näyttänyt ennen, silloin joskus kauan aikaa sitten sekin oli rakenteeltaan normaali ja terve. Sopivasta koirarodusta on paljon mielipiteitä ja sinä itse tiedät mikä sopii teille parhaiten, mutta kun kyse ei ole pelkästään koiran turkista tai ulkoilun määrän tarpeesta, haukkumisherkkyydestä tms ns. "vähäpätöisestä" asiasta vaan terveydestä, jonka pitäisi olla koiran hankinnassa ykkössijalla.
    Muuten toivotan onnea koiran hankintaan ja uskon että tarjoatte sille hyvän kodin. :)

    VastaaPoista
  8. Ei liity aiheeseen, mutta teetkö enää ollenkaan videoita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti teen, mutta tällä hetkellä elämäntilanne on sellainen ettei niille ole aikaa :(

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.